Tuohon tapaan torui Semestre, syrakusalaisen Lysanderin vanha emännöitsijä, palvelustyttöjä Chloris'ia ja Dorippea, jotka väsyneinä pyörittivät käsimyllyä, eivätkä huomanneet, että heidän lamppunsa sammuivat.
Dorippe, joka oli nuorempi, tarttui sekavaan sysimustaan pääkoristeesen, jota ympäröi tumman sumuverhon tavoin tuhannen vielä kesyttämätöntä hiuskiehkuraa, ja veti ruskeanhohtavalle niskalle kiinnitetyistä suortuvista pronssisen nuolen, painoi sillä molempien lamppujen heikkoa liekkiä, ja sanoi sitten emännöitsijän puoleen kääntyen:
"Niinhän sen pitikin käymän. Vielä en voi mustaa lankaa valkoisesta eroittaa ja kuitenkin täytyy minun sammuttaa lamput, aivan kuin tämä rikas talo olisi jonkun kerjäläisen mökki. Kaksituhatta saviastiaa, täynnä kirkasta öljyä, seisoi vielä kahdeksan päivää sitten aitassa. Minkä tähden lastautti herra ne laivaan ja antoi veljensä ja Mopsoksen viedä ne Messeneen?"
"Ja miksikä ei hedelmiä korjata?" kysyi Chloris. "Öljymarjat ovat ylen kypsiä ja varkailla on hyvä tilaisuus, kun vahtimiesten on täytynyt mennä soutajina Messeneen. Meidän täytyy säästää joka pisaraa, vaikka meillä on kyhmyisiä puita enemmän, kuin päiviä on vuodessa. Kuinka monta ruukkua öljyä saatiinkaan maahan pudonneista hedelmistä! Naapuri Protarchon luona on korjuu kauan sitten loppunut, ja jospa olisin Lysanderina…"
"Niin säästäminen kaiketi lakkaisi", keskeytti emännöitsijä tyttöä. "Kuitenkin saatan tunnustaa, ett'ei minunkaan ollut helppo erota tuosta kultaisesta jumalan lahjasta, mutta mitäpä minä sille taisin? Herran veli Alkiphronhan on toivonut saada niitä; kysymys kuuluu olevan jostain suuresta vaihtokaupasta; mutta Alkiphron on viisas ja hänellä on hyvä onni, joten tuo juokseva kulta, jota me täällä vaivalla puserramme öljymarjoista ja huolellisesti hoidamme, muuttuu helposti hänen käsissänsä kaliseviksi kolikoiksi. Hän on ikäänkuin oma lapseni, sillä minä olen imettäjänä kasvattanut häntä suureksi. Me täällä maalla kartutamme omaisuuttamme huolenpidon, kärsivällisyyden ja tarkan säästäväisyyden avulla, kauppamiehellä kaupungissa täytyy olla laajalle näkevä silmä ja hänen täytyy ymmärtää nopeasti ottaa vaari tilaisuudesta; mutta minun Alkiphron'ini oli jo lapsena viisain Dionysion kolmesta pojasta, jos oli kysymys jonkin makeisen jakamisesta, tiesi hän aina siepata suuremman palan. Kun hänen äitinsä vielä eli, käski hän kerran poikaa antamaan hänelle paraimman vasta leivotuista kakuista, jotta hän, äiti, ottaisi sen uhriksi temppeliin; ja mitä vastasi poika? 'Ollakseni varma, etten erehdy, on parasta, että koitan jokaista;' ja kun Klytemnestra sitten…"
"Onko Alkiphron nuorempi kuin meidän herra raukkamme?" keskeytti
Dorippe tuota kertomusta.
"Ne olivat sesamikakkuja makean hunajan kanssa", vastasi emännöitsijä, jolta vanhus oli vienyt kuulon tarkkuuden, niin että hän usein ymmärsi väärin hiljaisempaa puhetta. "Ovatko liinavaatteet valmiit pestäviksi?"
"Minä en kysynyt kakuista", vastasi Dorippe ja vaihtoi Chloris'in kanssa kujeellisen silmäyksen, "minä tahdoin vaan tietää…"
"Te olette kuuroja, te tyttö-letukat, sen olen huomannut jo kauan aikaa", keskeytti Semestre palvelustyttöä. "Te olette vahingoittaneet kuuloanne ja tiedänpä mistä syystäkin: Satoja kertoja on minun jo täytynyt kieltää teitä illalla tanssista kuumentuneina heittäytymästä kasteiselle ruoholle. Kuinka usein saankaan hulluja vastauksia, kun kysyn teiltä jotain."
Molemmat tytöt purskahtivat heleään nauruun.