Toisen korkea ääni suli toisen matalampaan yhdeksi ainoaksi sointuvaksi säveleeksi, ja kaksi mustaa silmä-paria kohtasi taas toinen toistansa lystillisellä ivalla, sillä hepä tiesivät hyvin, kuka tässä kuuro oli ja kuka hienokuuloisempi satakieltä, joka tuolla ulkona, ennen auringon nousua, uudestaan vihertyvässä viikunapensastossa milloin riemasteli heleällä huilun-tapaisella äänellä, milloin taas sydämmen pohjasta haikeasti valitti.
Hämmästyneenä ja loukattuna katsahti emännöitsijä tyttöjä kasvoihin, löi sitten kätensä kovasti yhteen ja huusi:
"Työhön, letukat! Sinä, Chloris, valmistat aamiaisen, ja sinä, Dorippe, katsot, tarvitseeko herra jotain, ja tuot uusia polttopuita. Lopettakaa toki vihdoinkin hullu hihittämisenne, sillä nauru ennen auringon nousua tuottaa kyyneleitä illaksi. Viinamäen vahdin pilapuheet kummittelevat varmaankin vielä teidän päissänne. Nyt suoriutukaa pois, eikä kukaan saa koskettaa ruokaa, ennenkuin on järjestänyt tukkansa!"
Tytöt tuuppasivat toisiansa kyynärpäällä ja jättivät naisten huoneen, jota päivän koitto avonaisen katon kautta yhä enemmin ja enemmin valaisi.
Se oli komea marmoripilarien ympäröimä paikka, joka osoitti rakentajansa varallisuutta, sillä lattiassa, jolla emännöitsijän tuoli seisoi, oli runsaasti värikuvia, joita eräs taiteilija lähellä olevasta Syrakusasta oli yhteenasettanut eri värisistä kivistä kauniiksi mosaikiteokseksi. Ne esittelivät nuorta Dionysius-jumalaa, Hyadeneja, jotka häntä suojelevaisesti ympäröivät, ja kirjavina kuvina kaikkia niitten taivaallisten olentojen lahjoja, jotka suojelevat puutarhoja ja vainioita, sekä nysäiläisen jumalan antimia. Jokainen erityinen kuva ja koko taulu oli ympäröitty somalla reunuksella.
Takka, jonka puoleen Semestre juuri kumartui liehtoaksensa hanhen siivellä kytevään hiileen, oli keltaisesta marmorista.
Nyt palasi Dorippe ja ilmoitti lyhyesti, että herra tahtoisi vasta sitten tulla viedyksi ulkoilmaan, kun aurinko olisi korkeammalla, ja toi käskyn mukaan kyhmyisestä öljypuusta uusia halkoja sekä mantelipetäjän käpyjä, jotka nopeasti syttyvät palamaan ja hyväillen ympäröivät kirkkaalla liekillä puuta, siksikuin sen tuli niihin yhdistyy.
Räiskyen lensivät hehkuvat kipinät rätisevistä puista avonaista kattoa kohti ja niitten mukana kohosi lämmin savu pystysuorana alkavan aamun puhtaasen, viileään ilmaan; mutta kun ovi naisten huoneesen avattiin, karkoitti vetotuuli harmaan leijuilevan pilarin syrjään, hanhen siivellä löyhyttelevää Semestreä vastaan.
Hiukan yskähtäen, pyykkäsi hän silmiänsä sinisen peplosinsa reunalla ja kääntyi närkästyneenä kutsumattoman tulijan puoleen, joka uskalsi tällä ajalla avata naisten huoneen pääovea. Mutta heti tunnettuansa sisääntulijan, nyykäytti hän ystävällisesti päätänsä, mutta kuitenkin jonkinlaisella ylevällä jäykkyydellä, kohotti itseänsä hiukan, mutta sen sijaan, että olisi mennyt vierasta vastaan, laskeutui hän jälleen istumaan. Sitten asettautui hän entistä mukavammin istuimellensa ja mutisi ystävällisen tervehdyksen sijaan muutamia epäselviä sanoja.
"Iloitse!" huudahti vanhus emännöitsijälle syvällä äänellä. "Suo minulle sijaa takkanne ääressä, sillä aamu on kylmä. Ennen tuloansa antaa Helios omiensa kokea kylmyyttä, jotta he kaksinkertaisella kiitollisuudella tuntisivat lämmön suloa."