"Sinä olet oikeassa", vastasi Semestre, joka vaan muutamia sanoja oli ymmärtänyt vanhuksen puheesta, "täytyy olla kiitollinen lämpimästä tulesta; mutta minkätähden sinä menet ulos tällä iälläsi ja näin aikasin, nyt kun puut tuskin vielä ovat puhjenneet, paljaassa chitonissa ilman manttelia ja sandaleja? Te tuolla ylhäällä olette monessa kohden toisenlaisia, kuin muut ihmiset, ja tarkenette hyvin, mutta hattua ei sinun kuitenkaan tarvitsisi hävetä, Iason, sillä sinun hiuksesi ovat yhtä valkeat kuin minunkin."
"Ja päälaelta", naurahti vanhus, "ovat ne pudonneet aivan. Teille naisille on aine tuolla ylhäällä uskollisempi kuin meille, se kiittää teitä kai paremmasta hoidosta. Minä en tarvitse hattua, en kenkiä enkä vaippaa! Vanha maanmies ei huoli aamun kylmyydestä. Poikana olin minä yhtä vaalea, kuin sinun herrasi tytär, valkeaverinen Xanthe, mutta nyt ovat pääni ja kaulani, käteni ja jalkani ja kaikki ne paikat, joissa villainen chiton ei peitä ihmistä, ruskeat kuin viinasäkki, ennenkuin se ripustetaan savuun, ja tämä tumma väri on kuin suojeleva vaate, vieläpä parempikin, sillä se ei auta minua ainoastaan kylmyyttä helposti kärsimään, arvelen minä, vaan myöskin kuumuutta. Minulla ei ole mitään muuta valkoista kuin parta tässä leualla, harvat hiukset päälaella ja, jumalille olkoon kiitos, nämä kaksi riviä moitteettomia hampaita."
Iason hiveli tätä sanoessaan kovilla ruskeilla sormillansa ensin vahvojen hampaittensa ylä- ja sitten alariviä; mutta emännöitsijä vastasi suipolla suulla, sillä hän koetti hyvin tarkkaan salata varsin monta vaillinaisuutta omien huuliensa ta'a:
"Teille ovat hampaat yhtä uskolliset, kuin hiukset ovat meille, sillä miehet tietävät käyttää niitä paremmin kuin vaimot. Nyt näytä, mihin ne kelpaavat. Meillä on hyvää juustolientä nummekukan nuppujen kanssa ja kuivattua lampaan lihaa aamiaiseksi. Jos palvelustyttö vaan kiirehtii, niin eipä sinun tarvitse kauan odottaa. Meidän taloomme on jokainen vieras, ei ainoastaan ystävä, tervetullut."
"En minä tullut syömisen tähden tänne", vastasi vanhus. "Minä olenkin jo syönyt eineeni. Sydämmessäni on jotain, josta tahtoisin sinun, ymmärtäväisen emännän, niin, uskallanpa sanoa, tämän talon emännän ja sen ainoan tyttären uskollisen hoitajan, kanssa puhua."
Tämän puheen kestäessä kurotti Semestre ryppyiset kasvonsa vanhusta kohti, avasi silmänsä niin suuriksi, kuin taisi, ja huusi sitten kiivaasti takan ääressä askaroivalle Dorippelle:
"Me tahdomme olla yksinämme!"
Tyttö meni hitaasti ovelle ja koetti piilottautua esiin pistävän oven pielen taakse, kuunnellaksensa siellä; mutta Semestrepä huomasi hänet, kohosi istuimeltansa, ajoi hänet, myrtinsauvalla uhaten, ulos ja huusi:
"Ei kukaan saa tulla sisään, ennenkuin minä kutsun teitä. Ei Xanthekaan saa häiritä meitä."
"Ettepä te sittekään jää yksinänne, sillä tuommoiseen pariin yhtyvät pian Aphrodite ja kaikki Erotit", huusi tyttö, hyppäsi yli kynnyksen, ja paukahtaen lensi ovi kiinni hänen jälkeensä.