"Mitä hän sanoi?" kysyi Semestre, ja katsoi epäileväisesi nauravan jälkeen. "Ei voi sanoin kuvailla, Iason, kuinka paljon harmia saa kärsiä noista palvelijoista; varsinkin senjälkeen kun ovat tulleet huonokuuloisiksi."
"Huonokuuloisiksi?" kysyi vanhus kummastellen.
"Niinpä niinkin, tuskinpa he ymmärtävät kolmea sanaa oikeen, samaten Xanthekin, joka vast’ikään on päässyt kahdeksannelletoista, alkaa kärsiä kuuroudesta."
Vanhuksen kauniissa kasvoissa vilahti pikainen hymyily ja korottaen ääntänsä, sanoi hän mielistellen:
"Ei jokainen saa iloita niin hienoista aisteista kuin sinä, rouva
Semestre; onko sinulla aikaa kuunnella minua?"
Emännöitsijä nyykäytti toiselle myönnyttäväisesti, nojausi lähinnä uunia olevaan pilariin, tuki molemmat kätensä sauvaansa ja kumartui yläruumiillaan eteenpäin osoittaaksensa, että hän aikoi kuunnella tarkasti, eikä tahtonut kadottaa ainoatakaan sanaa hänen puheestansa.
Iason seisoi aivan häntä vastapäätä, ja heidän tarkastellessa toisiansa oli hän varovaisen kissan kaltainen, joka odottaa vähemmän nopean, mutta vahvemman lammaskoiran päällehyökkäystä.
"Sinä tiedät", aloitti vanhus, "että kun me molemmat kauan aikaa sitten, sinä imettäjänä ja minä pehtorina, tulimme tähän taloon, olivat nykyisten herrojemme kauniit maatilat jakamattomina heidän isällänsä. Kolme poikaa olivat jumalat lahjoittaneet vanhukselle. Vanhin, Alkiphron, jota sinä olet pienenä lapsena ravinnut ja poikana hoitanut, muutti vieraalle maalle, tuli Messenessä suureksi kauppiaaksi, ja isän kuoleman jälkeen korvattiin hänen vahinkonsa runsaasti kullalla, hopealla ja kaupungissa meren rannalla olevalla talolla; maatilan jakoivat Protarchos ja Lysander. Minun herrani, näistä molemmista ensiksi syntyneenä, sai vanhemman talon, sinun herrasi rakensi itselleen uuden, kauniimman asumuksen. Meidän kattomme alla kukoisti yksi ainoa poika, komea Phaon, teidän kattonne alla suloinen Xanthe. Minun herrani matkusti nyt Messeneen, mutta ei ainoastaan myydäksensä meidän ja teidän öljyä, vaan myöskin puhuaksensa erään rikkaan perillisen holhojan kanssa, josta hänen veljensä oli kirjoittanut hänelle. Hän toivoo tyttöä Phaonille vaimoksi; mutta minä arvelen, että Phaon on luotu Xanthea varten ja Xanthe häntä varten. Ei puutukkaan mitään muuta, kuin että Hymen —"
"Että Hymen, arvelet sinä", keskeytti Semestre häntä, "että Hymen yhdistäisi heidät toisiinsa. Ei ole niinkään helppo perillisiä saada; eivät he anna poimia itseänsä kuni sinivatukoita. Jos hän on hyljännyt talonpoikaisen kosijan, niin näyttää se kai Protarchosta, sinusta ja teistä kaikista suotavalta, että Xanthe osoittautuu myöntyväisemmäksi, sillä silloinhan yhdistyisivät meidän ja teidän omaisuudet."
"Kaikki olisi taas yhtä, niinkuin Dionysion aikana."