"Sinä et olekaan missään kiitollisuuden velassa noille heikoille eläimille."

"Sitä enemmän noille toisille, jotka täyttävät velvollisuutensa."

"Aivan oikeen, ja senvuoksi hoidat sinä niitä ja pidät niitä.."

"Siksi kuin ne alkavat tulla vanhoiksi ja tottelemattomiksi."

"Ja sitten?"

"Sitten lahjoitan minä ne jollekin maamiehelle, jonka luona ne munivat, syövät ja kuolevat. Sinun kanaasi varten asuu Agrentissa oikea maamies."

Lysander kohoitti olkapäitään, ja sillä välin kun hän, tyttäreensä nojautuen, hitaasti horjui eteenpäin ja putosi melkein maahan kynnyksellä, lupasi Xanthe toimittaa hänelle pojan, johonka hänen olisi suotu nojautua varmasti, kelpo luotettavan miehen.

Kaksi porsasta.

Neljännes tunti oli kulunut, ja yhä vaan hehkuivat vanhan emännöitsijän kasvot, — mutta ei enään vihasta, vaan koska hän täynnä intoa milloin muodosti kakkuja, milloin valoi paistinvartaalla paistia sen omalla mehulla.

Hänen vieressänsä seisoi vanha Iason, jok'ei voinut antaa nuoren herransa asian mennä hukkaan ja antautui vielä kerran Semestren pahojen sanojen nuolten alaiseksi, koska hän katui katkerasti, että hän sitä ennen sen sijaan, että olisi voittanut Semestreä, oli häntä härsyttänyt.