"Ja myös hänen poikaansa Leonaxia."
"Myös häntä näin minä usein, sillä minun majani on merenrannalla vastapäätä sinun enosi laivojen laskemasijaa, ja nuorukainen johtaa aina lastausta ja purkausta. Jos kukaan, niin juuri hän kuuluu semmoisiin onnen lempilapsiin, jotka saattavat semmoisille kääpiöille kuin minä tehdä elämää vastenmieliseksi ja pakoittavat meikäläisiä nauramaan, kun ihmiset sanovat, että tuolla ylhäällä on vanhurskaita jumalia."
"Sinä olet ilkeä!"
"Minä puhun vaan sitä, mitä toiset ajattelevat."
"Olethan sinäkin joskus ollut nuori!"
"Mutta minä olin kääpiö, ja hän on kasvultansa Akilleyn kaltainen; minä olin köyhä, hän ei tiedä, mitä tehdä rikkaudellansa, minua tytöt pakenivat, häntä ne taas etsivät; minä löydettiin kadulta, ja häntä johdattaa isä vielä tänä päivänä ja suutelee hellä äiti. Minä suon sen hänelle, sillä joka astuu elämään orpona, siltä säästyy tuska myöhemmin tulla semmoiseksi."
"Sinä puhut katkeria sanoja."
"Joka on tullut lyödyksi, ei se naura."
"Kadehditko sinä siis Leonaxilta hänen onneansa?"
"En, sillä niin tukeva perustus kuin minulla olisikin valittamiseen, niin minä en sittenkään kadehtisi yhtäkään kuningasta, sillä ainoastaan yhdestä tiedän minä, kuinka sen laita on tuolla sisällä, ja se yksi seisoo sinun edessäsi."