"Minä, — katsokaa vaan minua, — minä Protarchos, Dionysioksen poika, en tule enään toimeen tuolla talossa yksinäni harvapuheisen pojan ja vanhan Iasonin kanssa ja sentähden olen minä, — kenties se on hulluutta, mutt'ei ainakaan rikos, — ja sentähden olen minä valinnut Messenestä uuden vaimon."
"Protarchos!" huusi sairas ja nosti hämmästyneenä kätensä; mutta Phaon nyykäytti isälle suostuvaisesti ja vaihtoi iloisen katseen kihlattunsa kanssa.
"Minun äitini nuoremman sisaren on hän valinnut", sanoi messeneläinen
Leonax.
"Nuoremman, niin, ei kuitenkaan nuorimman", keskeytti Protarchos tätä puhetta. "Kolmen päivän perästä vietätte te häänne, lapset. Phaon hallitsee täällä sinun luonasi, Lysander, Xanthen kanssa, ja minä vanhassa talossa tuolla ylhäällä Praxillan kanssa. Kohta teidän naimisenne jälkeen menen minä Leonaxin kanssa Messeneen ja tuon minun pikku vaimoni tänne."
"Meilt' on jo kauan aikaa puuttunut emäntä ja minä siunaan sinun rohkeata päätöstäsi!" huusi Iason.
"Niin, urhoollinen olet sinä aina ollut", sanoi sairas.
"Tällä kertaa en kuitenkaan niin paljon, kuin se voisi näyttää", vastasi Protarchos hymyillen. "Praxilla on arvoisa leski ja hänelle ostin minä nuo rouvanpuvut Messenestä, joista sinä kyselit, Semestre."
"Hänelle?" mutisi eukko.
"Yksi on siellä sininenkin, joka on häntä kaunistava, koska hänellä on vaaleanruskeat hiukset, hienosti harmailla sekoitetut. Mutta hän on raitis, iloinen ja taitava kuni nuori ja on auttava Phaonia ja Xanthea uudessa talossa monella hyvällä neuvolla."
"Minä muutan Agrigentiin tyttäreni luo", sanoi Semestre päättäväisesti.