Leonaxin selitys, että hän halusi erästä toista eikä Xanthea vaimoksi, ei rauhoittanut häntä vähän, ja kun hän nyt kuuli rouvanpuvuista, eikä vaan yhdestä puvusta, loistivat hänen silmänsä iloisina ja maahan katsoen kysyi hän:
"Onko siellä sininenkin? — sinisestä pidän minä erittäinkin."
"Olenhan minä valinnut sinisenkin", vastasi Protarchos.
"Ja mitä tarkoitusta varten, sen selitän minä tuolla ylhäällä. Nyt menemme ylös tervehtämään veljeäni."
Xanthe kiiruhti käsi kädessä kihlattunsa kanssa edellä joukkoa, valmisti isäänsä helläsydämmisesti edeltäpäin siitä, mitä oli tapahtunut, kertoi, kuinka isä, hän ja vanha Semestre olivat tehneet väärin Phaonille, vei nuorukaisen hänen eteensä, vaipui liikutettuna alas hänen edessänsä, kun isä oli pannut hänen kätensä tytön kumppanin käteen ja huutanut vapisevalla äänellä:
"Rakas olet sinä aina ollut minulle, sinä mustatukka, ja Xanthe tahtoo sinua puolisoksensa. Niin olisi minullakin sitten poika! Te korkeat olymppilaiset, kuulkaatte, hyvä, vahva, ystävällinen poika. Nosta minua ylös. Kuinka terveeksi minä itseni tunnen! Enkö minä ole saanut sinun kanssasi kaksi vahvaa jalkaa ja käsivartta? Tänään saa tuo eukko vallan hyvin tulla! Silmänkääntäjä opetti minulle, kuinka tuon kanssa pitää menetellä."
Phaonin vahvoille olkapäille nojautuneena astui hän onnellisena hymyillen ulos, tervehti nuorta komeata veljensä poikaa sekä veljeänsä ja sanoi:
"Anna Phaonin asua Xanthen luona minun talossani, joka kyllä kohta on oleva hänen omansa, sillä minä olen heikko ja tarvitsen apua."
"Mielelläni, sydämmeni pohjasta mielelläni", huusi Protarchos, "ja kaikissa tapauksissa on se sillä lailla hyvä, sillä, sillä, — no kerranhan sen kuitenkin täytyy tulla ilmi, sillä minä, minä hullu harmaapää…"
"No?" kysyi Lysander, ja Semestre kaaritti kätensä kokoon näkinkengän tavoin ja pani sen korvan taa kuullaksensa paremmin.