— Ei suinkaan, keskeytti häntä van Hout. — Kallein aarre, jonka panemme alttiiksi, on kumminkin henki, ja tämä on samanarvoinen, olkoonpa puhe köyhistä tai rikkaista. Mutta luulen tietäväni, ketkä ne ovat, jotka kieltäytyvät sen uhraamasta; eivät ne, joilla on oviensa yläpuolella koruton lauselma tai kyltti, vaan ne, joilla on komeat vaakunat. Saammepa nähdä!
— Niin, saamme nähdä! toisti van der Werff. — Mutta nyt on meillä lähempiä asioita mietittävänä. Ylihuomenna on helatuorstai, ja sitten alkavat vuosimarkkinat. Jo eilen ja toissa päivänä on kaupunkiin tullut useita vieraita kaupustelijoita ja kuljeksivia joukkueita. Annammeko heidän pystyttää kojunsa, vai lykkäämmekö markkinat toistaiseksi? Jos vihollinen pitää kiirettä, niin tulee aika sekasorto ja markkinat ehkä tuottavat espanjalaisille suuren edun. Tehkää hyvin ja sanokaa ajatuksenne, hyvät herrat!
— Pitäisi estää kauppiaita vahinkoa kärsimästä ja lykätä markkinat toistaiseksi, sanoi Dirk van Montfort.
— Ei, herra, vastasi kaupunginsihteeri, — sillä jos sen teemme, niin vähävaraiset menettävät hyvän ansion, ja me lannistamme ennen aikojaan heidän rohkeutensa.
— Antakaa heidän pitää juhlansa, huudahti Janus Dousa. — Ei pidä sallia uhkaavan huolen turmella nykyhetken iloa. Jos tahdotte toimia viisaasti, niin seuratkaa minun Horationi neuvoa.
— "Huomenisella päivällä on suru itsestänsä", opettaa raamattukin, lisäsi pastori, ja kapteeni Allerts huudahti:
— Toden totta! Sotilaitten, porvarivartioston ja vapaaehtoisten täytyy markkinoilla saada olla mukana juhlakulkueessa. Vasta kun sotilas on täydessä asepuvussa, kun kauniit silmät häntä ihailevat, vanhukset häntä viittaellen tervehtivät ja lapset kulkevat riemuiten edellä, vasta silloin sotilaan itsetunto herää.
Päätettiin siis että markkinat pidettäisiin. Herrojen vilkkaasti keskustellessa vielä muistakin asioista sijoitettiin Henriika Barbaran hauskaan huoneeseen, jossa hänelle suotiin lempeätä hoitoa. Kun hän oli nukahtanut, meni Maria vielä kerran vieraitansa katsomaan, mutta hän poistui heti, sillä herrojen posket hehkuivat, eivätkä he enää puhelleet vuorotellen hyvässä järjestyksessä, vaan eri ryhmissä, kuinka vain kutakin halutti. Pormestari keskusteli van Houtin ja komisarion kanssa kaupunkiin hankittavasta viljasta, Janus Dousa ja Warmondin herra puhelivat runosta, jonka kaupunginsihteeri oli esittänyt runoilijaliiton viime kokouksessa, vanhempi herra van der Does ja pastori kiistelivät uusista jumalanpalvelusmenoista, ja kookas kapteeni Allerts, jonka edessä oli laaja, viime tippaan saakka tyhjennetty juomasarvi, nojasi otsaansa översti Mulderin olkaa vasten, vuodattaen viljavia kyyneleitä, kuten hänellä oli tapana, kun viiniä nautittuaan tunsi oikein erityistä autuaallisuutta.
Viidestoista luku.
Seuraavana päivänä menivät pormestari van der Werff ja kaupunginsihteeri van Hout, muassaan notario ja kaksi oikeudenpalvelijaa, neuvoston istunnon jälkeen Nobelkadulle, järjestääkseen neiti van Hoogstratenin kuolinpesän asioita. Kaupungin isät olivat päättäneet ottaa takavarikkoon luopioitten entiset asunnot ja käyttää niihin jääneen omaisuuden yhteisen asian hyväksi.