"Denise pitäköön sen, mikä hänelle on määrätty."
Keskelle paperia oli suurilla kirjaimilla kirjoitettu seuraavat sanat, joiden ympärille oli piirretty kaksin- ja kolminkertaisia viivoja:
"Puulipas, jonka kannessa on Hoogstratenin ja d'Avilan sukujen vaakunat, on lähetettävä markiisi d'Avennes'in leskelle. Hän asuu Rochebrunin linnassa Normandiassa."
Miehet, jotka yhdessä olivat ottaneet selkoa noista kirjoituksista, katsoivat vaieten toisiinsa, kunnes van Hout huudahti:
— Mitä mieletöntä ilkeyden ja naisellisen heikkouden sekasotkua! Mutta olkoonpa naissydän kuinka kolean kylmä tahansa, jääkukkia siellä ainakin on, jos ei muita.
— Nuorta neiti van Hoogstratenia, joka on talossanne, herra Pietari, huudahti notario, — minun käy sääliksi, sillä helpompaa on kiskoa tuohta kivestä kuin tuolta velkaantuneelta junkkarilta sellaista rahamäärää. Tytär saa kärsiä isänsä tähden — sepä vasta on sukulaisrakkautta!
— Mitähän lippaassa mahtanee olla? tuumaili notario.
— Tuossa se on, huudahti van Hout.
— Antakaa se tänne, Belotti.
— Meidän täytyy avata se, sanoi notario, — sillä ehkä hän siten koettaa toimittaa arvokkaimman omaisuutensa maasta pois.