— Ehkä lienee; mutta ajatelkaapa vain Reiniä ja Maasia ja muita jokiamme, myöskin Marnea ja Drechtiä ja mitä ne kaikki nuo pienemmät ovat nimeltään. Niissä on kaikin ajoin vettä yllin kyllin, ja komeita laivoja kulkee niitä pitkin. Tasaista ja luotettavaa on kaikki tässä maassa, Italiassa taas kaikki muuttuu päivästä toiseen. Samanlaista hutiloimista on heidän miekkailemisensakin.
— Italialaisiahan pidetään vaarallisina miekkailijoina, sanoi junkkari.
— Se on totta, mutta ne hyppelevät sinne tänne ja niiltä puuttuu kestävyyttä. Tunnen asian, sillä asuin virkaveljeni Torellin luona, joka on kaupungin etevin miekkailunopettaja. Aterioista, joita hän tarjosi minulle, en puhu mitään. Makaroonia minulle siellä syötettiin joka päivä, sen lisäksi sain pari kananluuta ja sillä hyvä. Usein vedin aterian loputtua vyöni kireämmälle. Mitä miekkailutaitoon tulee, niin ei Torelli suinkaan ole siinä huono, mutta hänkin suosii tuota samaa hyppelemistä. Kun on miekkailtava hänen kanssansa, tulee tosin olla varoillaan, mutta kun olen päässyt selville hänen miekkailutavastansa ja voin käyttää kvarttiani, terssiäni ja sekuntiani, niin hän on voitettu.
— Nuo teidän temppunne ovat oivalliset, sanoi junkkari. — Minullekin on niistä ollut hyötyä.
— Muistan kyllä, vastasi kapteeni vilkkaasti. — Niiden avulla te Namurissa saitte tuon ranskalaisen tappelikon vaikenemaan. — Nyt taaskin kurkkuani kuristaa. Tänään tapahtuu jotakin, hyvät herrat, täytyy tapahtua jotakin!
Kapteeni tarttui vasemmalla kädellään kaulukseensa ja iski oikealla lasin pöytään. Usein oli hän käsitellyt sitä paljoa varomattomammin, mutta nyt se särkyi sirpaleiksi.
— Ei haittaa! huudahti junkkari. — Toinen lasi kapteenille!
Miekkailija sysäsi tuolinsa kauemmaksi pöydästä ja sanoi, katsellen vihreitä lasisirpaleita, muuttuneella äänellä, enemmän itsekseen kuin tovereilleen:
— Niin, niin, tänään tapahtuu vakavia asioita. Keskeltä kahtia ja tuhansiksi sirpaleiksi! Tapahtukoon Jumalan tahto! Minä tiedän mikä on velvollisuuteni!
— Mutta kapteeni! keskeytti häntä junkkari hieman nuhtelevalla äänellä, täyttäen uuden lasin. — Kapteeni, mitä päähänpistoja nuo nyt ovat? Brielin kahakan edellä minä kompastuin veneestä hypätessäni ja taitoin miekkani. Sainhan pian toisen, mutta kumminkin tuli mieleeni ajatus, että loppuni olisi käsissä, — ja kumminkin olen yhä vielä elossa ja toivon saavani tyhjentää vielä monet lasit seurassanne!