Vilhelmi marssi likinnä kapteenia ja tämä viittasi hänet viereensä. Kiiruhtaen kulkuansa tarttui Allerts taiteilijan käsivarteen ja sanoi hiljaa:
— Te otatte poikasen luoksenne oppiin?
— Kyllä, kapteeni.
— No hyvä; kyllä se teille vielä palkitaan, vastasi kapteeni, heilutti miekkaansa ja huusi:
— Vapaus Hollannille, kuolema espanjalaisille, Oranialainen eläköön!
Ilolla yhtyivät sotilaat tähän huutoon, ja nopein askelin vaelsivat he hänen jälkeensä Hoogewoortin portista ulos Leiderdorpiin päin.
Kahdeksastoista luku.
Adrian kiiruhti kotiin pulloinensa, ja iloissaan siitä, että hänellä oli muassaan hoivaa tuolle sairaalle neidille, unohti hän hänen päänsärkynsä ja heitti kolkuttimen aika vauhtia ovea vasten. Siksi ei Barbaran tervehdys ollut ylen ystävällinen, mutta poikanen oli niin autuaallinen, kun omisti tuon vaivoin hankkimansa aarteen, että pelottomasti keskeytti vihastuneen tädin torat reippaasti huudahtaen hänelle:
— Saatpa nähdä, mitä minulla on täällä neidille; missä äiti on?
Barbara huomasi Adrianista, että hän toi muassaan ilosanoman, joka kokonaan oli vallannut hänen mielensä, ja poikasen raittiit, onnelliset kasvot miellyttivät häntä niin kovin, että häneltä jäi toruminen kesken, ja hän kysyi suopeasti hymyillen: