Kuten aina, järjesti hän tänäänkin, ennenkuin ryhtyi muihin toimiin, Pietarin työhuoneen, ja sitä tehdessään hän loi ystävällisen katseen Eeva vainajaan. Kirjoituspöydällä oli raamattu, — virkaa koskevia kirjoja lukuunottamatta ainoa, jota Pietari luki. Barbarakin haki siitä väliin lohtua ja mielenylennystä, mutta hän käytti sitä myöskin oraakelina, siten että teki sille kysymyksiä ja aukaisi sen sitten. asettaen samalla sormensa johonkin paikkaan. Vastaukset oli useimmiten helppo ymmärtää, ja niiden mukaan hän toimi tavallisimmin, joskaan ei aina. Tänään hän taaskaan ei ollut noudattanut sen vihjausta, sillä kun hän oli tiedustellut, uskaltaisiko vielä lähettää pojallensa, merigeusille, kaupunkia piirittävistä espanjalaisista huolimatta, säkillisen kaikenlaista tavaraa, oli hän saanut vastaukseksi Jeremian sanat: "Heidän majansa ja laumansa pitää heiltä otettaman pois, heidän telttansa ja kaikki heidän kappaleensa, ja heidän kamelinsa pitää heidän ottaman myötänsä." Kumminkin oli hän varhain aamulla uskonut säkin eräälle leskelle, joka neuvoston kehotusta noudattaen nuorine tyttärinensä aikoi lähteä Delftiin. Voisihan tuo oiva lahja ehkä kumminkin saapua onnellisesti Rotterdamiin: ainahan äidit toivoivat ihmeitä tapahtuvan heidän lastensa hyväksi.
Kun Maria otti raamatun pannaksensa sen jälleen sen tavalliselle paikalle, avasi hän sen edellisen korinttilais-epistolan kolmannentoista luvun kohdalta, sillä tuo rakkautta käsittelevä luku oli hänelle erittäin rakas. "Rakkaus on kärsiväinen ja laupias", luki hän, "ei rakkaus ole tyly" — ja sitten: "Kaikki hän peittää, kaikki hän uskoo, kaikki hän toivoo, kaikki hän kärsii."
Niin, hänen tuli olla kärsiväinen, peittää kaikki ja toivoa, siihen velvoitti häntä rakkaus.
Kun hän oli sulkenut raamatun ja aikoi lähteä Henriikan luo, toi Barbara sisään Janus Dousan. Tuo nuori aatelismies oli nyt haarniskoitu ja näytti paljoa pikemmin soturilta kuin oppineelta tai runoilijalta. Kun pormestari ei ollut raatihuoneella, oli hän luullut saavansa tavata häntä kotona. Lähetti oli palannut prinssin luota Dordrechtistä tuoden muassaan kirjeen, jossa Dousa määrättiin Allertsin kuoleman kautta avoimeksi jääneeseen päälliköntoimeen. Paitsi kaupunginsotilaita tulisivat kaikki muutkin aseelliset joukot hänen komennettaviksensa. Ilomielin oli hän suostunut ottamaan vastaan tuon toimen, ja hän pyysi Mariaa ilmoittamaan siitä pormestarille.
— Toivotan onnea, sanoi Maria. — Mutta kuinkas nyt käy lempilauseenne: "Ante omnia Musae"?
— Minä muutan sitä vähän ja sanon: "Omnia ante Musas".
— Ymmärrätkö sinä, hyvä lapsi, mitä tuo sekasotku merkitsee? kysyi
Barbara.
— Muusoille annetaan nyt lähtöpassit, sanoi Maria hilpeästi.
Janus naurahti kuullessaan tuon ravakan vastauksen ja huudahti:
— Kuinka huolettomalta ja reippaalta te näytätte! Näinä vakavina aikoina on harvinaista nähdä iloiset kasvot.