Kesäkuun ensi viikko ja puoli toisesta oli kulunut, auringonpaisteiset päivät olivat loppuneet, ja illan suussa tuli Vaihettajan ravintolan "Angulus" täyteen vieraita. Siellä oli niin kodikasta, kun merituuli puhalsi, sade rapisi ja vesi virtaili lotisten katukivitykselle. Espanjalainen sotajoukko ympäröi nyt Leideniä kuin rautamuuri. Kaupunkilaiset pitivät toinen toistansa vankilatoverinansa, ja kukin liittyi läheisesti säätyveljiinsä ja hengenheimolaisiinsa. Kaikki toiminta oli lamallansa, joutilaisuus ja huolet rasittivat jokaista, ja kun aika kävi kovin pitkäksi ja mieli ylen synkäksi, mentiin juomalaan, jossa kukin voi ilmaista huolensa ja toiveensa ja kuulla mitä muut arvelivat ja tuumivat yhteisestä hädästä.
Juomalassa olivat nyt kaikki pöydät täynnä, ja jos ken vieraista halusi sanoa jotakin toisen pöydän ääressä istuvalle toverillensa, sai hän korottaa ääntänsä aika lailla, sillä joka pöydässä juteltiin eri asioista. Samalla huudeltiin tarjoilijatarta joka taholle, lasit kilisivät ja tinakannet kalahtelivat kiinnipudotessaan kivisiä juoma-astioita vasten.
Tuon pitkämäisen huoneen toisessa päässä oli pyöreä pöytä, jonka ääressä keskusteltiin lujemmalla äänellä kuin muissa pöydissä. Siellä istui kuusi upseeria, niiden joukossa Yrjö von Dornburg. Kapteeni van der Laen, hänen esimiehensä, joka oli mainehikas sotasankari, kertoi voimakkaalla, syvällä äänellä ihmeellisistä tai lystikkäistä seikkailuistaan maalla ja merellä, ja översti Mulder keskeytti häntä aina tuon tuostakin sekä kertoi myhähdellen, aina kun kapteeni oli lopettanut jonkun kummallisen jutun, hetikohta toisen samantapaisen, mutta kerrassaan mahdottoman uskoa, — jolloin ratsumestari van Duivenvoorden täytyi toimia välittäjänä, kun kapteeni kiivastui vanhuksen pilasta, tietäen ettei hänellä ollut tapana liioitella kovinkaan paljoa. Luutnantti Cromwell, pyöreäpäinen, pitkätukkainen, vakava mies, joka oli tullut Hollantiin taistellakseen uskon puolesta, otti vain silloin tällöin osaa keskusteluun, lausuen muutaman sanan huonolla hollanninkielellä. Yrjö oli ojentanut jalkansa suoraksi ja istui haaveksien syvälle tuoliinsa vaipuneena.
Herra Aguanus, isäntä, kierteli pöytien väliä, ja saavuttuaan vihdoin upseerien tykö pysähtyi hän tyyrinkiläisen eteen ja kysyi:
— Herra junkkari, missä ovat ajatuksenne? Eihän teitä viime päivinä enää ole ollut tunteakaan. Mikä teidän oikein on?
Yrjö kohottihe heti suoraksi, oikaisi itseään kuin heräten ja sanoi ystävällisesti:
— Toimettomuus panee uneksimaan.
— Hänestä alkaa tuntua ahtaalta täällä häkissä, virkkoi kapteeni van der Laen. — Jos tätä vielä kauan jatkuu, niin saamme kaikki tyyni pyörätaudin kuin lampaat.
— Ja käymme niin jäykiksi kuin tuo pakanallinen kuparijumala tuolla hyllyllä, lisäsi översti Mulder.
— Edellisen piirityksen aikana valitettiin samaa, virkkoi isäntä, — mutta Noyelles'in herra koetti hukuttaa harmin ja tyhjensi siksi useita astioita parasta viiniäni.