— Hänen ei tarvitse ennenkuin kaupungin ulkopuolella saada tietää ketä hänellä on seurassansa.
Kun Yrjö määrähetkellä tuli ravintolaan, sai hän tietää, että Nikolas oli lähettänyt toisenkin kirjeen. Junkkari oli itse antanut sen etuvartijoille ja se sisälsi vain sanat: "Keskiyöhön saakka on espanjalaisten tunnussana 'Lepanto'. Isäsi saa vielä tänään tietää, että Anna on täällä."
Kun sitten oli päätetty saapua Hoogewoortin portille kello yhdeksän illalla, läksi Yrjö kapteeni van der Laenin ja päällikön van der Does'in luo ja sai edelliseltä pyytämänsä eron, Janus Dousalta kirjeen tämän ystävälle, amiraali Boisot'ille. Kun hän kertoi sotamiehillensä aikovansa lähteä kaupungista liittyäksensä geuseihin, sanoivat nämä tahtovansa seurata häntä, elääksensä tai kuollaksensa hänen kanssansa. Vaivoin sai hän heidät luopumaan tuosta tuumasta. Raatihuoneen lähelle tultuaan hän alkoi kulkea hitaammin. Pormestari oli aina tähän aikaan päivästä siellä. Lähtisikö hän kaupungista sanomatta hänelle jäähyväisiä? Ei, ei! Mutta eihän hänellä enää ollut oikeutta häpeää tuntematta katsoa häntä silmiin. Häntä pelotti tavata häntä, ja hän tuntui hänestä niin kovin vieraalta. Niin kiiruhti siis Yrjö raatihuoneen ohitse uhkamielisesti ajatellen: "Jos lähdenkin jäähyväisiä heittämättä, niin en kumminkaan jää hänelle mistään kiitollisuudenvelkaan, sillä hänen hyvyytensä maksan hirmuisilla kärsimyksillä, ehkä hengelläni. Maria rakasti minua ennenkuin häntä, ja nyt lähtiessäni sanon hänelle, mitä hän minulle on ja oli ja tulee olemaan!"
Hämärissä Yrjö palasi huoneeseensa ja antoi rengille käskyn viedä hänen reppunsa ratsumestari van Duivenvoordelle Hoogewoortin portin vartiopaikalle. Sitten hän kätki kirjan költeriinsä ja meni päärakennukseen lausumaan jäähyväiset Marialle.
Hitaasti hän nousi ylös portaita ja pysähtyi yläkerran eteiseen.
Hänen sydämensä sykki niin rajusti että hän tuskin voi hengittää. Ei hän tiennyt mitä ovea hänen olisi kolkutettava, ja tuskallinen pelko valtasi hänet. Hetken seisoi hän kuin hervotonna, rohkaisi sitten mielensä, pudistelihe ja mumisi itsekseen: — Vai pelkuri minusta on tullut. — Samassa hän aukaisi ruokasaliin vievän oven ja meni sisään. Siellä hän näki Adrianin lukemassa palavan päreen valossa tyhjän pöydän ääressä. Yrjö kysyi äitiä.
— Hän kai kehrää tuolla toisessa huoneessa, vastasi poika.
— Kutsu häntä, minulla on hänelle tärkeätä asiaa.
Adrian meni pois ja tuli sitten sanomaan, että junkkari odottaisi isän työhuoneessa.
— Missä Barbara on? kysyi Yrjö.