— Jos uskon sinulle salaisuuden, niin voitko olla siitä puhumatta?
— Kyllä, en hiiskahdakaan siitä.
— Minä lähden tänään kaupungista enkä ehkä palaa enää.
— Tekö, junkkari? Ja jo tänään? kysyi poika.
— Niin, poikaseni. Tulepa luokseni ja anna minulle suutelo jäähyväisiksi. Tämä sormus pitää sinun säilyttää muistona minulta.
Poikanen piti suutelon hyvänänsä, pani sormuksen sormeensa ja kysyi kyynelsilmin:
— Ja aivanko puhutte täyttä totta? Niin, tuo nälkä… Toden totta, tulisin mukaanne, ellei olisi Liisaa ja äitiä. Milloin te tulette takaisin?
— Jospa sen tietäisin, poikani! Pidä minua muistossasi rakkaana, kuuletkos, oikein rakkaana! No menehän nyt!
Adrian kiiruhti portaita alas, ja muutaman silmänräpäyksen jälkeen oli junkkari Pietarin huoneessa Marian edessä. Akkunaluukut olivat suljetut ja pöydällä paloi haarakkaassa kynttiläjalassa kaksi kynttilää.
— Kiitos, tuhannet kiitokset siitä että tulitte, sanoi· Yrjö. — Te lausuitte minulle eilen tuomioni ja nyt…