— He ovat oikeassa, ovatpa tietenkin oikeassa. Eihän Requesens ole mikään Alba, ja jos me hyvällä antautuisimme kuninkaan armon turviin…
— Niin olisi verenvuodatus lopussa ja kaikki päättyisi hyvin.
— Kyllähän minäkin mieluummin olisin hollantilainen kuin espanjalainen, sanoi kolmas, — mutta nyt Mookerin tappion jälkeen on turhaa koettaa enää tehdä vastarintaa. Oranialainen lienee kyllä kelpo herra, mutta oma osa ensimäinen, toisen tarve tuonnemmainen.
— Ja itse teossahan meidän kumminkin vain hänen tähtensä pitää panna alttiiksi omaisuutemme ja henkemme.
— Sitä juuri vaimonikin eilen sanoi.
— Ei ammateilla ainakaan tule olemaan mitään hyötyä hänestä, kaikkea muuta. Uskokaa pois, monet ovat samaa mieltä kuin mekin, olisihan muutoin tuo geusiläishuutokin ollut voimakkaampaa.
— Kolmea viisasta vastaa aina viisi narria, sanoi vanhempi porvari. —
Kyllä minä vain olen varonut suutani liiaksi aukomasta.
— Mitähän sen kummempaa tuo vapauden huuteleminen lopulta on tavottelevinaan? Alba poltti raamatunlukijat, de la Marc vuorostaan hirttää papit. — Minun vaimoni tapaa käydä messuissa, mutta salaa hän sinne aina menee, ikäänkuin tekisi jotain väärää.
— Vanhassa uskossa mekin pysymme.
— Vähät uskosta, sanoi kolmas. — Kalvinolaisia me olemme, mutta ei minua haluta heittää rahojani Oranialaisen kitaan, eikä ole ylen hauskaa taas repiä maahan tuolla lehmäportilla olevia tankoja, joilla lankani riippuvat, kesken kuivattamisen.