Vaikeuksia oli voitettava monenmoisia. Telineet ja puitteet, vajat ja muut rakennukset, joita vihollinen voisi käyttää piilopaikkana, piti hävitettämän maan tasalle, samaten kuin jo ennen oli menetelty kaupungin läheisyydessä olevien maatalojen suhteen. Paljon oli jo hävitetty sellaista, mikä vasta äsken oli saatu pystyyn, mutta rikkaat enin arastelivat iskiessään kirveen kaluihinsa. Tärkeän Valkenburgin linnoituksen luona oli alettu luoda uusia multavalleja. Mutta osan siitä alueesta, jossa kaivamistyötä toimitettiin, omisti muudan juomanpanija, ja tämä vaati vahingoittuneesta niitystänsä suurta korvausta. Maaliskuussa lakanneen piirityksen aikana oli pantu liikkeelle paperirahaa, pyöreitä pahvilevyjä, joiden toisella puolen oli Alankomaiden jalopeura ja sen ympärillä kirjoitus "Haec libertatis ergo" ja toisella puolen kaupungin vaakuna ja lause "Jumala suojelkoon Leideniä". Nämä piti nyt vaihdettaman metallirahaan tai viljaan, mutta oli varakkaita keinottelijoita, jotka olivat saaneet haltuunsa joukon näitä paperirahoja ja nyt koettivat korottaa niiden arvoa. Kaikenlaisilla toimilla ahdisteltiin pormestaria, ja samalla hänen myös täytyi ajatella yksityisasioitaan, sillä pian voi yhteys muun maailman kanssa olla lopussa, ja hänen piti sopia hampurilaisen asioitsijansa kanssa monesta ammattia koskevasta seikasta. Suuria tappioita oli odotettavissa, mutta hän ei jättänyt mitään keinoa koettamatta, pelastaaksensa omaisillensa sen mikä oli pelastettavissa.
Vaimoansa ja lapsiansa hän näki vain harvoin. Kumminkin hän luuli täyttävänsä lupauksen, jonka Maria oli ottanut häneltä sinä iltana, jolloin hän palasi kotiin, kun lyhyesti vastasi tämän kysymyksiin tai itsestään ohimennen virkkoi hänelle muutaman sanan, kuten: — Tänään oteltiin kiivaasti raatihuoneella! — tai: — Pakkorahan vaihto näyttää tuottavan enemmän vaikeuksia kuin olisi luullutkaan! — Hän ei kaivannut uskotuita eikä tuntenut halua keskustella muiden kanssa, ja hänen ensimäinen vaimonsa oli ollut tyytyväinen ja onnellinen, kun hän rauhallisina aikoina istui tyynenä hänen vieressänsä, nimitti häntä kultaseksensa, iloitsi lapsista tai kehuskeli hänen vohveleitaan ja sunnuntaipaistiaan. Ammatti ja yleiset asiat olivat kuuluneet Pietarille, keittiö ja lastenkamari olivat olleet hänen vaimonsa toimiala. Heitä oli yhdistänyt rakkaus, jota tunsivat toisiansa kohtaan, lapset, talon arvon ja kunnian ylläpito ja sen omistaminen.
Maria kaipasi muutakin, ja Pietari tahtoi kyllä suoda sitä hänelle. Mutta kun Maria illoin ahdisteli tuota väsynyttä miestä kysymyksillä sellaisilla, jommoisia tämä oli tottunut kuulemaan ainoastaan miesten suusta, niin Pietari lohdutti häntä sillä, että tulisi rauhallisempia aikoja, tai nukahti kesken hänen tiedustelujansa.
Maria näki millainen taakka häntä rasitti, kuinka väsymättömästi hän toimi, — mutta miksi hän ei sälyttänyt osaa kuormastansa muiden hartioille?
Kerran he menivät kauniilla säällä yhdessä maalle. Silloin Maria käytti tilaisuutta hyväksensä ja huomautti Pietarille, että hänen tulisi sekä itsensä että vaimonsa takia suoda itsellensä enemmän lepoa.
Kärsivällisesti Pietari kuunteli, ja kun Maria oli saanut esitetyksi kaikki pyyntönsä ja neuvonsa, tarttui hän hänen käteensä ja sanoi:
— Olethan sinäkin nähnyt herra Marnix van St. Aldegonden ja tiedät mitä hän on tehnyt vapaudenasian hyväksi? Oletko kuullut hänen mielilauseensa?
Maria nyökäytti päätänsä ja sanoi hiljaa:
— Repos ailleurs.
— Niin, muualla voimme levätä, lausui Pietari tarmokkaasti.