"Hän saa, mitä häneltä puuttuu, arvelette. Sitä minäkin olen ajatellut! Mutta vastikään sanoin, että hänellä on kummallinen luonne. Se jonka usein olette myöntänyt, se lähtökohta, josta keskustelumme sata kertaa on alkanut, sitä hän ei voi käsittää; muoto hänen mielestään ei ole taiteen olemus."
Kuningas kohautti olkapäitään ja osotti otsaansa; mutta Moor jatkoi:
"Kaikki mitä uutta hän luo, sen pitäisi ilmaista mitä hän tunsi ensi kerran esikuvaa katsellessaan. Usein hän onnistuu heti, mutta kun hän epäonnistuu, niin hän kokee päästä totuuteen ja tarkkuuteen vähäpätöisillä kummallisilla keinoilla. Aina vaan tuntemista ja tuntemista! Viivat ja värit ovat kaikki, ne ovat meidän sanamme. Jolla ne on vallassaan, hän voi niiden avulla lausua kaikista korkeimmankin."
"Oikein, oikein! Anna hänen piirtää, piirustella lakkaamatta. Anna hänen maalata suita, silmiä ja käsiä."
"Kyllä Antwerpenissä."
"Älä puhu mitään Antwerpenistä! Sinä jäät tänne, Antonio, sinä jäät tänne. Vaimolle ja lapsille olkoon heidän kunniansa. Minä olen nähnyt vaimosi kuvan. Hyvää ravitsevata leipää! Täällä sinulla on ambrosiaa ja mannaa. Tiedäthän ketä tarkotan; Sofonisba on sinulle suosiollinen, kuningatar sanoo niin."
"Sen minä kiitollisuudella myönnän. Onpa vaikeata erota armollisesta herrasta ja sellaisesta tytöstä kuin Sofonisba on; mutta leipä, teidän majesteettinne, leipä sehän kuuluu elämän ylläpitämiseen. Tänne minulta jää ystäviä, kallisarvoisia ystäviä — uusien ystävien löytäminen on vaikeata, sangen vaikeata minun ijälläni."
"Niin on minunkin laitani ja juuri sentähden sinä jäät tänne, jos olet ystäväni! Ei sanaakaan enempää! Hyvästi toistaiseksi, Antonio; ehkäpä tulen takaisin jo huomenna, vaikka minulla on monenmoisia tehtäviä. Sinä onnen poika! Ennenkun on ehtinyt lukea tuhanteen, niin sinä jo täysin nautit värien loistoa, mutta minua painaa ijes, velvollisuuksien vaskinen ijes."
Moor luuli saavansa häiritsemättä jäädä työhönsä sitte kun kuningas oli lähtenyt, ja veti sentähden auki ovien salvat.
Jälkeen puolisen hän seisoi maalaamassa taulunsa ääressä, kun äkkiä, ilman tavallista edelläkäypää merkinantoa, Moorin tavalliseen asuntoon vievän käytävän ovi avattiin ja Filip astui jälleen sisälle työhuoneeseen.