Salaman nopeudella olivat nämä ajatukset taiteilijan mielessä syntyneet ja ne kehittyivät edelleen kun hän kunnioittavasti torjui luotansa maali-paletin ja sanoi: "Minä pyydän Teidän majesteettianne, pitäkää pensseli ja maalit ja oikaiskaa se mikä teistä on epämiellyttävää."
"Se on, että maalaisin uudestaan koko kuvan, ja minun aikani on täpärä", vastasi Filip. "Teidän on vastattava oppilastenne virheistä niinkuin omistannekin. Jokaiselle on annettava mikä hänelle on tuleva, eikö niin, rakas mestari? Hyvästi siksi, Te saatte taas kuulla minusta."
Mennessään hallitsija vielä ovella viittasi kädellään jäähyväiseksi taiteilijalle, sitte hän meni pois.
Seitsemästoista luku.
Moor jäi yksin työhuoneeseen. Kuinka hänen päähänsä oli, pälkähtänyt tehdä tuollainen nulikkamainen teko!
Levottomana hän katseli alas lattiaan. Syystä hän voi olla huolestunut, mutta jossakin määrin häntä tyynnytti se ajatus, että hän oli ollut kuninkaan kanssa aivan yksin ja että tuo tavaton tapahtuma oli sattunut ilman todistajaa. Hän ei voinut tietää, että kolmaskin henkilö, Ulrikki, oli nähnyt hänen houkkamaisen turmiollisen painiskelunsa kuninkaan kanssa.
Oppilas oli työskennellyt piirustellen opintohuoneessa ja kuuli äänekkään keskustelun mestarin työhuoneesta. Hän tunsi rajatonta, melkein jumaloimiseen ulottuvaa kunnioitusta kaunista, ensimäistä malliansa Sofonisbaa kohtaan, ja siinä luulossa, että tämä oli mestarin luona nyt niinkuin usein ennenkin keskustelemassa Moorin kanssa taide-asioista, oli Ulrikki avannut oven, vetänyt uutimen syrjään ja nähnyt Moorin lyövän nauravaa kuningasta olkapäähän.
Se oli kyllä iloinen näky, mutta hän oli sen ohessa tuntenut hiljaisen pöyristyksen ja pikemmin kuin hän oli tullutkaan oli hän palannut takaisin kipsisen mallinsa ääreen.
Illan tullessa maalari meni Sofonisbaa tapaamaan. Hän oli saanut kutsun tulla tanssiaisiin kuningattaren luo ja hän tiesi, että hän Isabella Valois'en seurassa kohtaisi hovineiden.
Juhlahuoneet olivat valaistut tuhansilla vahakynttilöillä hopeisissa ja pronssista tehdyissä kandelaabereissa. Seinillä riippui kallisarvoisia gobeliinikudoksia ja flanderilaisia purppuran värisiä tapetteja. Iloisen värisiä maalauksia välkkyi heijastuen kirkkaan valaistuksen valossa kiiltävästä lattiasta. Ennenkun Filip oli mennyt naimisiin vapaampiin tapoihin tottuneen ranskalaisen prinsessan kanssa, ei hänen hovissaan oltu koskaan tanssittu. Nyt joskus pantiin toimeen tanssiaisetkin Alkazarissa. Ensimäinen, joka hallitsijan ja hänen kauhistuneen seurueensa nähden oli rohjennut alkaa gaillarde-tanssia, oli Sofonisba, jota Gonzagan herttua vei tanssiin. Ja kumma kyllä, tämä elämässään iloisin hovinainen samalla kaikista vähimmän antoi aihetta pahojen kielien panetteluille.