Sitte raikuvat taas torvien toitotukset, rummutukset ja komentosanat takaisin kivikko-rannoilta.
Eteenpäin liikkuu armada ja etupäässä amiraalilaiva, jossa oli don Juan.
Turkkilainen laivasto hyökkää sitä vastaan.
Nuori urho ei kysy enää kokeneiden amiraalien neuvoa, hän ei pyydä mitään, ei ajattele mitään, eikä käske mitään muuta kuin "eteenpäin", "hyökätkää", "vallatkaa", "tappakaa", "upottakaa", "tuhotkaa".
Niinkuin villit sonnit kumeasti mylvien syöksevät vastakkain päät alaspainettuina ja silmät veristäen, yhtäläisesti toinen sotalaivasto syöksee toista vastaan.
Marco Antonio Colonnan taistelusuunnitelma, Dorian, Venierin tai Giustinianin viisaat neuvottelut, kuka niistä välittää tänä koston päivänä?
Tänäpäivänä eivät asioita ratkaise ajattelevat päät ja tarkka silmä — vaan miehuus ja käsivarren voima.
Parman prinssi Aleksanteri Farnese on äsken yhtynyt nuoren sukulaisensa kanssa.
Ensimäisessä kahakassa hän komentaa suurta osastoa genualaisia laivoja. Hänen piti odottaa kunnes Doria hänelle antaisi käskyn ryhtyä tappeluun. Mutta don Juan on jo vallannut turkkilaisten amiraalilaivan, on kiivennyt sen kannelle ja raskailla miekan iskuilla raivannut itselleen tien Kapudan pashan kimppuun.
Aleksanteri näkee sen; eteenpäin syöksevän sankarin uljas käytös saa hänet innostumaan ja hänkin komentaa: "eteenpäin!"