"Minun veljeni", vastasi toinen kapteeni. "Hän tuli ulos teltasta juuri kun veljeni kulki ohitse leirivartioston kanssa."
"Älä sitä pane sydämellesi", virkkoi toinen kapteeni. "Kyllä löydät naisia tarpeeksi monta. Me jo rupeamme käymään harmaapäisiksi, eikä kannata kilpailla enää niin kauniin miehen kanssa kuin Navarrete on."
"Minä olin luullut Sibyllaa älykkäämmäksi", sanoi toinen kapteeni "Kuusitoista vuotta takaperin minä näin hänet Neapelissa. Olipa hän silloin pulska nainen! Vielä hän nytkin on kohtalaisen soman näköinen; mutta Navarrete, voisihan hän melkein olla Sibyllan poika. Te olette, Pasqvale, häntä aina kohdellut hyvin. Niin, joka naisilta odottaa kiitollisuutta — —"
Silloin majoitusmestarin mieleen johtui miten Sibylla juuri ennen vaalia oli hänen kaulaansa kavahtanut ja kiittänyt häntä kaikesta hänen hyvyydestään ja silloin Zorillo puri hammasta ja huokasi syvään.
Seuralaiset valmistautuivat lähtöön hänen luotansa, mutta hän malttoi mielensä ja sanoi:
"Anna hänelle Renato kreivin lähettämä kirje. Se mitä minulla on hänelle puhuttavaa, sen saan sitte myöhemmin sanoa."
Zorillo tarvitsi pitkän aikaa antaakseen haarniskansa ja ottaakseen esiin kirjotuksen. Molemmat toverit huomasivat miten hänen sormensa vapisivat ja he katsoivat toisiinsa säälivillä katseilla, mutta kirjettä vastaanottaessaan vanhempi sanoi:
"Ei tämä meno kelpaa. Naiset ovat juuri kuin onnikin. Tänään yksi, huomenna toinen. Vastaanota sinä se asia niinkuin tuhannet muutkin ovat sellaiset seikat kantaneet, äläkä tee mitään tyhmyyksiä. Onhan sinulla kelpo miekka, mutta Navarreten kanssa taisteluun antautuminen olisi itsemurha. Kyllä minä hänelle kirjeen annan. Zorillo, ole sinä järkevä ja ota pian toinen henttu."
"Pian, heti kohta, se on tietty", vastasi majotusmestari; mutta lähetettyään pois palvelustytön ja jäätyänsä ihan yksin, hän painoi otsansa pöytää vastaan ja hänen ruumiinsa tärisi liikutuksesta. Niin hän istui kauvan; sitte hän pakotti itsensä juhlallisen näköiseksi ja astuskeli edestakaisin. Oli jo aamukoitto kun hän meni vuoteellensa.
Seuraavana aamuna hän kokoontuneen sotaneuvoston läsnäollessa antoi raportin electolle ja kun tämä toimitus oli lopussa, astui hän esiin Navarreten luo ja sanoi niin lujalla äänellä, että kaikkien täytyi se kuulla: