Vasta muutama viikko takaperin oli kevät tullut Schwarzwaldiin; toukokuu oli vastikään päättynyt ja kuitenkin oli jo helle niinkuin keskikesällä ja pilvet kasaantuivat yhä sakeammiksi taivaalle. Aurinko oli jo lähennyt laskuansa, mutta laakso oli niin ahdas, että päivän pyörä oli jo näkyvistä kadonnut ennenkun se suoritti muhkean kulkunsa yön porttien kautta.
Kun aurinko meni mailleen kirkkaalla ilmalla, kultasi se ainoastaan petäjäin latvat lännenpuolisella korkealla vuoren rinteellä. Tänään päivän loistava pyörä ei mailleen mennessään ollenkaan näyttäytynyt ja lintujen niukka, pian taukoava liverrys sopi yhteen paremmin kuin pojan nauru päivän uhkaavien pilvien ja helteen kanssa.
Kaikki missä henkeä oli, näytti alakuloiselta, mutta Ulrikki kajahutti vieläkin äänekkään naurun ja huudahti painaessaan paljaan polvensa risukimppua vastaan:
"Anna minulle. Ruth, tuo vitsa siteeksi. Kas, kuinka se on kuivunut ja kuinka se ratisee! Yksi ainoa sana vaan! Ja kun yhden sanan takia istuu kaiken päivää selkä koukussa kirjan ääressä — onpa se hullunkurista!"
"Niin, mutta toinen sana ei aina ole yhtäläinen kuin toinen", vastasi tyttö.
"Piff on paff ja paff on puff" vastasi Ulrikki naureskellen. "Nämäkin risuoksat sanovat, 'naks', kun minä ne taitan poikki, ja vielä kerran 'naks'; ja onhan 'naks' myöskin sana. Ilveilijäkasperin harakka osaa parikymmentä sanaa."
"Mutta isä on sen sanonut", vastasi Ruth poimien kuivia oksia. "Hän tekee työtä väsymykseen asti löytääkseen oikeat sanat, mutta ei halvan voitonhimon takia. Sinä olet aina ollut utelias saadaksesi tietää, mitä hän hakee noista paksuista kirjoista. Sentähden minä rohkaisin mieleni ja kysyin häneltä eräänä päivänä ja nyt minä sen tiedän. Hän huomasi, että minä kummastuin ja silloin hän hymyillen katsoi kirjaan, aivan kuin opetustunnin aikana, kun sinä olet tehnyt typerän kysymyksen, ja sanoi, että sana ei ole vähäpätöinen asia, ja sitä ei saa ylenkatsoa, ja että Jumala on luonut maailman yhdestä ainoasta sanasta."
Ulrikki ravisti päätänsä ja hetken mietittyään hän kysyi:
"Ja uskotko sinä sitä?"
Pikku tyttö vastasi vaan: "Onhan isä sen sanonut."