Ääni, jolla nämä sanat lausuttiin, todisti lapsen luottamuksen lujaa horjumatonta uskoa, ja sama tunne säteili myöskin katseesta.
Tyttö lienee ollut yhdeksän vuoden ikäinen ja hän oli suora vastakohta muutamaa vuotta vanhemmalle toverilleen; sillä tämä oli lujarakenteinen ja hänen vaaleakutrisesta kauniista kiharapäästään loisti suuret siniset uhkarohkeat silmät. Tyttö sitä vastoin oli pieni hoikka olento, jolla oli heikko ruumiinrakenne, kalpeat kasvot ja sysimusta tukka.
Hänellä oli yllään yksinkertainen mutta kaupunkilaiseen tyyliin tehty puku, jalassa sukat ja kengät; poika oli avojaloin ja hänen harmaa takkinsa oli yhtä kulunut kuin lyhyet nahkahousutkin, jotka tuskin ulottuivat polviinkaan asti. Mutta poika näytti melkoisessa määrässä pitävän huolta ulko-asustaan, sillä toiseen olkapäähän oli hänellä kiinnitettynä punanen nauharuusu, joka oli oikeata silkkiä. Hän saattoi tuskin olla talonpojan tai metsätyömiehen poika; siksi oli hänen otsansa liian korkea ja kaareva, nenä ja purppuran punaset huulet liian hienopiirteiset, ryhti liian ylpeä ja vapaa.
Ruthin viimeiset sanat olivat antaneet hänelle yhtä ja toista mietittävää, mutta hän jätti vastaamatta kunnes viimeinen risukimppu oli sidottu. Silloin hän sanoi epäröiden:
"Äitini, — tiedäthän etten tohdi hänestä puhua isän kuullen, sillä hän silloin suuttuu — äitini taitaa olla niin paha; mutta minua vastaan hän ei koskaan paha ollut, ja minä häntä ikävöin kovasti, enemmän kuin mitään muuta. Kun minä olin noin pieni, kertoi äiti minulle niin monta kummallista juttua. Muun muassa hän kertoi miehestä, joka etsi aarteita ja jolle vuoret avautuivat hänen lausuessaan yhden ainoan sanan, jonka hän tunsi. Sellaista sanaa luultavasti sinunkin isäsi etsii."
"En tiedä", vastasi tyttö. "Mutta varmaankin se oli mahtava sana, josta
Jumala loi koko maan, taivaan ja kaikki tähdet."
Ulrikki nyökkäsi. Sitte hän rohkeasti katsahti ylös ja huudahti:
"Ajatteleppas jos hän löytäisi sen sanan eikä pitäisi sitä omana salaisuutenaan, vaan ilmoittaisi sen minulle; kyllä minä tiedän mitä silloin pyytäisin!"
Ruth katsahti häneen kysyvästi; mutta poika huudahti nauraen:
"Enpäs sano! Mutta entäs sinä, mitä sinä pyytäisit?"