Samalla hän kannusti hevostansa ja juuri kun pojan oli onnistunut päästä muurin päälle, tarttui sotamies kiinni hänen jalkaansa. Mutta Ulrikki piteli jo kiinni hautakivestä ja kenkä jäi ratsumiehen kouraan ja toiset sotamiehet päästivät ison naurun rähäkän. Tämä kuului hyvin lystikkäältä, mutta levottoman poikaparan korvissa se kuului pirulliselta pilkan hohotukselta ja karkotti hänet pakenemaan eteenpäin. Hän oli onnellisesti päässyt jo kymmenkunnan hautakummun ylitse, kun hän kompastui hautakiveä vastaan, joka oli lumen peitossa.
Suurella vaivalla hän vielä kerran ponnisti viimeiset voimansa, mutta ennenkuin hän oli päässyt kappelin luo, kaatui hän uudestaan ja nyt hänen tarmonsa oli lamaantunut. Hirveässä tuskassaan hän tarttui kiinni hautaristiin ja rauetessaan tajuttomaksi hän ajatteli "sanaa" ja taas tuntui hänen mielestään kuin olisi joku hänelle huutanut sen oikean sanan, ja niinkuin hän pelkästä heikkoudesta ja väsymyksestä ei olisi kyennyt sitä muistamaan.
Nuori sotamies ei ollut halukas antautumaan toveriansa ivalle alttiiksi jos hän laskisi tuon nuoren maankulkijan pääsemään pakoon. Hän tiuskasi vaan lyhyesti: "Maltappas lurjus!" viskasi kengän hautausmaalle, ojensi suitsensa sivutoverillensa ja muutaman silmänräpäyksen kuluttua hän oli jo pojan kupeella. Hän ravisteli ja pudisteli poikaa, mutta turhaan. Silloin hän tuli levottomaksi ja huusi toisille että poika luultavasti oli kuollut.
"Ohoh! eipä henki niin vikkelästi lähde!" huusi sotilasten harmaapartainen päällysmies. "Anna hänelle läimäys."
Nuori ratsumies nosti kättään, vaan ei iskenyt. Hän oli nähnyt Ulrikin kasvot ja huomannut niissä jotakin, joka liikutti hänen sydäntänsä.
"Ei, ei", huusi hän takaisin. "Tule tänne ylös, Pietari! Tämä on kaunis poika, mutta kyllä hän nyt on henkitoreissaan, se on varma."
Tämän seisahduksen aikana lähestyi kirkkomaata reippaasti ravia ajaen myöskin se matkustaja, jonka suojelusjoukkona sotilaat seurasivat ja hänen vanha palvelijansa. Matkustaja, joka oli keski-ikäinen herrasmies, puettuna hienoon turkkiin suojellakseen itseään kylmältä, oivalsi heti ensi silmäyksellä mitä tämä seisahdus merkitsi.
Hän nousi heti alas satulasta ja seurasi sotilasten johtajaa suojamuurin päähän, jossa epätasaisista kivistä oli tehty portaantapaiset.
Sotilas piti Ulrikin päätä sylissään ja matkustaja katseli sääliväisesti pojan kasvoja. Vakava katse hänen kirkkaissa silmissään ei voinut luopua pojan kasvonpiirteitä katselemasta. Kun hän oli hetkisen seisonut häntä katsellen, viittasi hän vanhemmalle sotilaalle ja sanoi: "nostakaa poika ylös. Me otamme hänet mukaamme, kyllä vaunuissa aina yhdelle lisäksi tilaa on."
Matkavaunut, joista matkustaja oli puhunut, viipyivät jälempänä hetkisen. Ne olivat nelipyöräiset pitkät vankkurit, joiden peitteeksi oli tehty pyöreäkattoinen teltta suojaksi tuulta ja pahaa säätä vastaan. Hevosten takana istui ajuri silpuilla täytetyssä kopassa niinkuin hautova kana.