Turkkiin puetun herran matkakapineiden päällä ja välissä suojateltan alla oli istumassa tai pitkällään neljä matkamiestä, jotka vaunujen omistaja siellä täällä matkan varrella oli ottanut mukaansa ja jotka muodostivat varsin kirjavan seurueen.
Kaksi saarnaajamunkkia, maisterit Sutor ja Stubenrauch olivat tulleet mukaan jo Kölnissä, sillä vaunut tulivat suoraa päätä Hollannista; ne olivat Utrechtistä kotoisin olevan taidemaalari Moorin, joka oli matkalla kuningas Filipin hoviin. Hienot sopulinnahkaiset reunukset mustassa lakissa ja samettisessa päällystakissa osottivat, ettei hänen tarvinnut olla säästäväinen. Hän ratsasti komean hevosen seljässä mieluummin kuin olisi istunut tärisevillä kuormarattailla.
Munkit olivat ottaneet parhaat paikat vaunujen perällä. He olivat eroamattomat veikot ja melkein kuin yksi henkilö, sillä he käyttäytyivät kuin kaksi ruumista, joilla oli yhteinen sielu. Lihava maisteri Sutor edusti tahtoa, laiha Stubenrauch miettimistä ja tämän kaksoisruumiin toimeenpanevaa voimaa. Kun edellinen ehdotteli maatapanoa tai istumista, syömistä tai juomista, makaamista tai puhelemista, niin toinen sen teki oitis ja laiminlöi harvoin mietiskellä ja tarkasti harkituilla sanoilla tuoda esiin perusteet miksi kysymyksessä oleva toiminta oli tehtävä juuri nyt.
Etempänä vaunuissa oli pitkänään nojaten kirstua vastaan, pulska nuori sotilas. Hän oli varmaan reipas pöyhkeä junkkari, mutta nyt hän äänetönnä ja alakuloisena piteli oikeata kättään haavoitettua vasenta käsivarttansa suojelemassa niinkuin helposti särkyvää astiata.
Hänen edessään oli kasa pöyhittyjä olkia, joiden alla silloin tällöin jotakin liikkui ja josta tuon tuostakin lyhyen väliajan kuluttua kuului heikkoa yskimistä.
Heti kun ovi vaunujen perällä avattiin ja kylmä talvinen ilma tunkeutui teltan alla olevaan sumuiseen puolipimeään vaunujen sisustaan, avasi myös maisteri Sutor suunsa pitkäveteisesti ulvahtaen: huu! ja hänen laiha toverinsa oli oitis valmis säestämään tätä huudahdusta pitkällä moitemurinalla viivytyksestä, vedosta, kylmettymisen vaarasta j.n.e.
Kun maalarin pää näkyi oven aukossa, niin munkki tosin piti suunsa kiinni, sillä Moor maksoi kyydin, mutta kun virkatoveri Sutor kääri päällystakkia tiukemmin ympärilleen selvästi näyttäen tyytymättömyyttä ja vastoinmielisyyttä, niin toinenkin teki samoin, vielä huomattavammalla tavalla.
Näistä mielenosotuksista maalari ei piitannut yhtään, vaan pyysi tyynesti noita kutsutuita vieraita tekemään tilaa pojallekin.
Olkikasasta silloin pisti esiin monilla kääreillä kiedottu pää. "Nelipyöräinen lasaretti!" virkkoi pää, ja sukelsi takaisin olkien alle aivan kuin kala, joka oli veden pinnalle kohonnut ilmaa näykkäsemään.
"Aivan niin!" vastasi taidemaalari. "Ei teidän, kelpo soturi, tarvitse vetää sääriänne niin paljo kokoon, mutta herroja maistereita minun täytyy pyytää, että siirrytte joko kauemmaksi toisistanne tai likemmäksi toisianne, jotta tekisitte tilaa nahkatyynyllä sairaalle."