"Vaunuilla", Lysias nauraen vastasi.
"Älä hulluttele! minä tahdon tietää, mitä sinä tähän aikaan haet auringonkaivolta?"
"Ketäs muita kuin sinua? Sinä sanoit eilen mielelläsi makaavasi, ja niin minäkin teen; mutta kuitenkin olen sinua taas nähdäkseni lyhentänyt yöleponi aivan lyhyeksi."
"Mutta mistä saatoit tietää?"
"Sanoithan sinä itse eilen minulle, mihin aikaan teidän pitää lähtemän temppelistä."
"Sanoinko sen sinulle? Suuri Serapis, kuinka nyt jo tulee päivä! Minä saan rankaistuksen, joll'ei ruukku ole ennen auringon nousua alttarilla, ja tuossa on vielä Kleankin ruukku."
"Minä täytän sen heti sinulle. Niin, siinä se oli tehty! Ja nyt minä kannan molemmat sinun edestäsi aina lehdon päähän asti, jos lupaat tulla pian takaisin, sillä minulla on paljon sinulta kysyttävää."
"Eteenpäin, eteenpäin vaan," tyttö kiiruhteli. "Minä tiedän niin vähän, mutta kysy vaan, sillä ei se merkitse paljon, mitä minä vastaan."
"Kyllä sentään! Jos minä esimerkiksi pyytäisin sinua kertomaan vanhemmistasi? Ystäväni Publius, jonka sinä kyllä tunnet, ja minä olemme kuulleet, kuinka kovasti ja väärin heitä on rankaistu, ja tekisimme mielellämme paljon heitä vapauttaaksemme."
"Minä tulen, minä tulen varmaan," Irene kovaa ja innokkaasti huudahti. "Pitääkö minun tuoda Kleakin mukaani? Hänet kutsuttiin tänään keskellä yötä ovenvartijan luo, jonka lapsi on kovin kipeänä. Sisareni pitää lasta kovin hyvänä, ja Philo ottaa vain häneltä rohtoja. Pienokainen oli nukkunut hänen syliinsä, ja sen vuoksi lapsen äiti tuli minua pyytämään yksin viemään vettä meidän kummankin edestä. Anna nyt minulle ruukut, sillä ei kukaan paitsi me, saa vielä tulla temppeliin."