"Kuuleppas!" sanoi pikku Fadette. "Jos tahtoisin teidän pienen mustaturpaisen karitsanne, antaisiko äiti Barbeau senkin minulle?"
"Oi miten olet hidas lunnaissasi, Fanchon! Tähän asiaan riittää yksi ainoa sana: jos minun veljeni on vaarassa ja sinä heti viet minut hänen luokseen, niin ei ole koko meidän talossamme kanaa eikä kananpoikaa, vuohta eikä vuohenkaritsaa, jota eivät isäni ja äitini mielellään antaisi sinulle kiitollisuuden osotteeksi, siitä olen varma."
"Olkoon menneeksi, Landry", sanoi pikku Fadette ojentaen hänelle pienen laihan kätensä sopimuksen merkiksi. Poika tarttui siihen hieman väristen, sillä tytön silmät liekehtivät nyt niin, että hän näytti milteipä peikolta.
"En sano sinulle vielä tällä hetkellä mitä sinulta tahdon, ehken vielä sitä tiedäkkään, mutta muista tarkoin mitä olet nyt luvannut, ja jos et sitä pidä, niin sanon kaikille ihmisille että Landryn lupauksiin ei voi luottaa. Hyvästi nyt, äläkä unohda etten tahdo sinulta mitään ennenkuin tulen luoksesi sitä vaatimaan, ja sinun on se täytettävä ilman vastaväitteitä."
"Sen lupaan, Fadette — se on päätetty", sanoi Landry kättä lyöden.
"No niin", sanoi tyttö ylpeällä ja tyytyväisellä äänellä; "käänny heti takaisin joelle ja kule rantaa pitkin, kunnes kuulet lampaan määkyvän; ja missä näet ruskean karitsan, siellä myöskin tapaat veljesi; ellei asia ole niin kuin olen sanonut, olet lupauksestasi vapaa."
Senjälkeen tarttui Sirkka veljensä käsivarteen, välittämättä vähääkään että poika kiemurteli vastaan kuin ankerias, ja veti hänet mukanaan pensaikkoon, jonka jälkeen Landry ei heistä nähnyt eikä kuullut mitään — kaikki oli kuin unennäköä. Hän ei menettänyt aikaa aprikoimalla oliko pikku Fadette tehnyt hänestä pilaa, vaan juoksi samassa hengenvedossa niityn poikki ja seurasi joen rantaa luolalle asti, aikoen mennä yhä edelleen, sillä hän oli jo tarpeeksi tutkinut luolaa tietääkseen, ettei Sylvinet ollut siellä. Mutta ihmeekseen hän kuuli karitsan samassa määkyvän.
"Jopa jotakin", ajatteli Landry. "Tyttö puhui totta: karitsa määkyy ja veljeni on täällä. Mutta onko hän kuollut tai elävä, sitä en tiedä."
Hän hyppäsi luolaan ja tunkeusi pensaikkoon. Siellä ei hänen veljensä kuitenkaan ollut, mutta kun Landry oli astunut vielä kymmenisen askelta rantaa pitkin, karitsan koko ajan määkyessä, näki hän veljensä istuvan toisella rannalla pieni karitsa puseroon käärittynä, ja karitsa oli todellakin ruskea turvasta aina hännännipukkaan saakka.
Kun Sylvinet oli hengissä eikä näyttänyt vahingoittuneelta enemmän ruumiin kuin vaatteitten puolesta, tuli Landry niin iloiseksi, että hän kiitti sydämestään Jumalaa, ollenkaan muistamatta pyytää häneltä anteeksi, että oli; käyttänyt taikatemppujen apua. Mutta juuri kun hän oli huutamaisillaan veljelleen, joka ei vielä häntä nähnyt eikä näyttänyt häntä kuulevankaan, sillä vesi kohisi näillä seuduin kovasti kiviä vasten, pysähtyi hän veljeään katselemaan. Häntä hämmästytti löytää veljensä juuri sillä tavoin, kuin pikku Fadette oli ennustanut, puiden keskellä, joita tuuli kovasti huojutti, ja liikkumattomana kuin kivipatsas.