Landrykin, vaikkei ollutkaan yhtä ylpeä kuin Sylvinet, tunsi kuitenkin kaikkien noiden syiden vuoksi vastenmielisyyttä pikku Fadettea kohtaan, ja kun häntä kadutti että oli antautunut mihinkään tekemisiin tytön kanssa, varoi hän tarkoin ilmottamasta siitä kenellekään. Salasipa hän sen yksin kaksoisveljeltäänkin, sillä hän ei tahtonut myöntää olleensa hänen tähtensä levoton, ja Sylvinet puolestaan ei virkkanut mitään kaikista pikku Fadetten ilkeyksistä häntä kohtaan, sillä häntä hävetti tunnustaa että tyttö oli arvannut hänen mustasukkaisuutensa.
Mutta aika kului. Siinä ijässä, kun kaksoset nyt olivat, tuntuvat viikot kuukausilta ja kuukaudet vuosilta, niin suuresti vaikuttavat ne sielun ja ruumiin kehitykseen. Landry unohti pian seikkailunsa, ja vaivattuaan itseään jonkun aikaa Fadettea muistelemalla, herkesi hän lopulta kokonaan häntä ajattelemasta — kaikki oli kuin pelkkää unennäköä.
Landry oli ollut Prichessä jo kymmenen kuukautta, ja nyt lähestyi juhannus, jolloin hänen palvelusvuotensa Caillaudilla oli umpeen kulunut. Mutta ukko oli häneen niin tyytyväinen, että tahtoi mieluummin hänen palkkaansa korottaa kuin antaa hänen muuttaa, eikä Landry puolestaan halunnut muuta kuin saada jäädä omaistensa läheisyyteen ja tehdä uuden sopimuksen Prichen väen kanssa, johon hän oli sydämestään kiintynyt. Jopa hän alkoi hieman rakastuakkin erääseen Caillaudin veljentyttäreen, Madelon nimiseen sangen sievään tyttöön. Hän oli vuotta Landryta vanhempi ja kohteli häntä vielä jonkinlaisella ylimielisyydellä, mutta se tasaantui päivä päivältä; vuoden alussa tyttö pilkkasi Landryta, kun tämä oli liian ujo suudellakseen häntä leikkiessä tai tanssiessa, mutta vuoden lopulla hän jo punastui, eikä enää kiusannut häntä eikä tahtonut olla hänen kanssaan kahdenkesken tarhassa tai luuvassa. Madelon ei ollut köyhä, ja avioliitto olisi kyllä voitu solmia heidän kesken aikanaan. Molempien perheet olivat seudun kunnioitetuimpia ja arvossapidetyimpiä. Ja kun Caillaud huomasi miten molemmat nuoret alkoivat toisiaan samalla sekä kaihtaa että etsiä, sanoi hän Barbeaulle että heistä voisi tulla soma pari ja ettei haittaisi vaikka he saisivatkin lähemmin toisiinsa tutustua.
Suostuttiin siis, kahdeksan päivää ennen juhannusta, että Landry jäisi Pricheen ja Sylvinet vanhempainsa luokse, sillä tämä oli nyt järkiintynyt ja oli hoitanut Barbeaun horkkaa sairastaessa talon ulkotyöt sangen hyvin. Sylvinet oli pahoin pelännyt että hänet lähetettäisiin muuanne palvelukseen, ja tuo pelko oli vaikuttanut hyvää, sillä hän ponnisteli nyt yhä enemmän voittaakseen liiallisen kiintymyksensä Landryhyn, tai ainakin estääkseen sitä liiaksi näkymästä. Kaksolassa vallitsi siis taasen rauha ja tyytyväisyys, vaikkeivät kaksoset tavanneetkaan toisiaan kuin kerran pari viikossa.
Juhannuspäivä oli heille ilon päivä, silloin he menivät yhdessä kaupunkiin pestimarkkinoita katsomaan ja huvittelivat senjälkeen suurella torilla. Landry tanssi monta burreeta kauniin Madelonin kanssa ja Sylvinetkin koetti tanssia, tehdäkseen veljelleen mieliksi. Hän suoriutui siinä sangen huonosti, mutta Madelon, joka oli hänelle hyvin kohtelias, asettui häntä vastapäätä, tarttui hänen käteensä ja auttoi häntä pysymään tahdissa. Sylvinet, joka siten sai olla veljensä kanssa yhdessä, lupasi oppia hyvin tanssimaan, voidakseen ottaa osaa huveihin, jossa asiassa hän siihen saakka oli ollut Landrylle haitaksi.
Hän ei ollut kovinkaan mustasukkainen Madelonille, sillä Landry ei ollut vielä huomattavammin tyttöön kiintynyt. Madelon puolestaan taas imarteli ja rohkasi Sylvinetiä. Hän oli vapaa häntä kohtaan ja se, joka ei sellaisia asioita ymmärtänyt, olisi luullut hänen antavan Sylvinetille etusijan. Landry olisi hyvinkin voinut käydä mustasukkaiseksi veljelleen, ellei hän olisi luonnostaan vihannut tuota tunnetta, ja ehkä oli sentään jokin, en tiedä oikein mikä, joka sanoi hänelle että Madelon käyttäytyi noin ainoastaan ollakseen hänelle mieliksi ja saadakseen siten olla useammin Landryn seurassa.
Kaikki sujui hyvin noin kolmen kuukauden ajan, aina Saint-Andochen päivään saakka, joka on Cossenkylän suojeluspyhän juhla ja vietetään syyskuun viimeisinä päivinä.
Se päivä, joka aina oli ollut molemmille kaksosille suuri juhlapäivä, koska silloin tanssittiin ja leikittiin kirkon ulkopuolella kasvavien suurten saksanpähkinäpuiden alla, toi tullessaan suruja, joita he eivät olleet lainkaan odottaneet.
Isä Caillaud oli antanut Landrylle luvan mennä jo edellisenä iltana Kaksolaan, voidakseen ottaa jo aamusta aikain juhlaan osaa, ja Landry lähti matkaan ennen illallista, hyvin iloisena tietäessään yllättävänsä kaksoisveljensä, joka ei häntä odottanut ennenkuin vasta seuraavana aamuna. Siihen vuodenaikaan ovat päivät lyhyet ja pimeä tulee äkkiä. Landry ei milloinkaan pelännyt mitään päiväiseen aikaan, mutta hän ei olisi ollut ikäisensä eikä niiltä seuduin kotoisin, ellei hän olisi kavahtanut liikkua yksin yöllä ulkona, varsinkin syksyllä, jolloin kaikellaiset haltijat ja peikot pitävät pimeän suojassa peliään. Landry, joka oli tottunut liikkumaan ulkona iltahämyssäkin päästäessään härkiä laitumelle tai tuodessaan niitä kotiin, ei pelännyt sinä iltana juuri enemmän kuin muinakaan iltoina; mutta hän käveli nopeaan ja lauloi ääneensä, niinkuin aina teemme pimeässä, sillä ihmisen laulu, niinkuin tiedämme, säikyttää villit eläimet ja pahat ihmiset pakoon.
Kun hän tuli vierinkiviportaan luo — sille oli annettu sellainen nimi, koska se oli tehty lukuisista pyöreistä kivistä —, kääri hän housunsa hiukan ylemmäksi, sillä vesi nousee portaalle toisinaan aina nilkkaan saakka, ja hän katsoi tarkkaan mihin astui, sillä molemmin puolin porrasta on vesilätäköitä. Landry tunsi portaan niin tarkoin, ettei hän saattanut harhaan astua. Sitäpaitsi hän näki miltei jo lehdettömien puitten läpi valonhohteen Fadetin muorin mökistä, niin että eksymisestä ei saattanut olla pelkoakaan.