"Ymmärrän, rakas isäni", vastasi Landry; "mutta salli minun vielä kysyä jotakin, ennenkun vastaan sinulle. Onko Fanchon Fadet sinun mielestäsi minulle ala-arvoinen toveri perheensä vai oman itsensä puolesta?"
"Epäilemättä molempiin seikkoihin nähden", vastasi Barbeau vähän ankarammin kuin alussa, sillä hän oli odottanut saavansa nähdä Landryn alakuloisena, mutta näkikin hänet rauhallisena ja ikäänkuin mihin hyvänsä valmistuneena. "Ensiksikin", sanoi hän, "on huonomaineinen perhe ruma häpeäpilkku, ja niin kunnioitettu ja arvossa pidetty perhe kuin meidän, ei milloinkaan haluaisi yhtyä Fadetin perheeseen. Toiseksi ei pikku Fadette itsekään herätä kunnioitusta eikä luottamusta. Olemme nähneet hänet pienestä pitäin ja tiedämme hyvin hänen maineensa. Olen kuullut sanottavan — ja tunnustan sen itsekin nähneeni pari kolme kertaa — että hän nyt vuoden päivät on pitänyt itsestään parempaa huolta, ei laukkaa enää ympäri pikkupoikien kanssa eikä ole kenellekään epäkohtelias. Sinä näet, etten tahdo olla puolueellinen; mutta tuo ei vielä voi minulle vakuuttaa, että tytöstä, joka on saanut noin huonon kasvatuksen, koskaan tulisi kelpo vaimo, ja kun tunnen isoäidin liian hyvin, on minulla täysi syy pelätä että koko jutun pohjana on juoni, jonka tarkotuksena on houkutella sinulta lupauksia ja siten saattaa sinut häpeään ja ikävyyksiin. Olenpa kuullut sanottavan niinkin, että tyttö on raskas; en tosin ole tahtonut sitä uskoa ihan suoraapäätä, mutta minua surettaisi kovin, jos niin olisi, sillä silloin sinä saisit kantaa syyn ja koko juttu saattaisi päättyä oikeudenkäyntiin ja häväistykseen."
Landry, joka heti ensi sanasta oli päättänyt olla levollinen ja vastata sävyisästi, menetti nyt malttinsa. Hän karahti aivan tulipunaiseksi ja nousi seisoalleen:
"Isäni", sanoi hän; "ne, jotka ovat teille tuollaista sanoneet, ovat valehdelleet kuin koirat! Ne ovat halventaneet Fanchon Fadetia niin katalasti, että jos ne olisivat nyt tässä, niin vaatisin heidän peruuttamaan sanansa tai ottelemaan kanssani, kunnes jompikumpi meistä makaisi hengetönnä maassa. Sano heille, että he ovat roistoja ja pakanoita, että he sanokoot minulle vasten silmiä samaa, mitä ovat sinulle kuiskanneet, kurjat raukat — niin saavat oppia ymmärtämään mitä heidän rauhaansa kuuluu!"
"Älä tuollalailla suutu, Landry", sanoi Sylvinet, joka tuli kovin surulliseksi nähdessään veljensä noin kuohahtavan. "Isähän ei syytä sinua tuon tytön viettelemisestä, vaan pelkää että tyttö on ollut tekemisissä jonkun toisen kanssa ja että hän nyt kuleksii sinun kanssasi yöt päivät, uskotellakseen ihmisille että sinä olet syyllinen ja siis hyvitykseenkin velvollinen."
XXIX.
Kaksoisveljen ääni jonkun verran tyynnytti Landryta, mutta hän ei voinut olla tarttumatta hänen sanoihinsa.
"Sinä, veljeni, et ymmärrä mitään tästä kaikesta", sanoi hän. "Olet aina tuntenut vastenmielisyyttä pikku Fadettea kohtaan, etkä tunne häntä ensinkään. Minä en välitä suuriakan siitä, mitä minusta sanotaan, mutta minä en salli hänestä sanottavan mitään pahaa ja minä tahdon että isä ja äitikin kuulevat, että koko maailmassa ei ole toista niin rehellistä, niin järkevää, niin hyvää ja kunnollista tyttöä kuin hän. Jos hänellä valitettavasti on huonoja sukulaisia, niin sitä suuremmaksi kunniaksi hänelle että hän on sellainen kuin on, enkä voi mitenkään uskoa että kristityt ihmiset voisivat häntä syntyperänsä vuoksi syyttää."
"Sinä et näy haikailevan lausua moitteita minua kohtaan, Landry", sanoi isä Barbeau, nousten paikaltaan merkiksi, ettei hän halunnut sallia erimielisyyden kehittyvän pitemmälle heidän välillään. "Näen harmistasi että olet kiintynyt tuohon tyttöön lujemmin kuin olisin luullutkaan. Ja kun et tunne enemmän häpeää kuin katumustakaan, niin älkäämme puhuko enempää tästä asiasta. Tahdon tehdä voitavani estääkseni sinua nuoruudenhullutuksista. Nyt on sinun aika lähteä isäntäsi luo."
"Sillälailla ette saa erota", sanoi Sylvinet, pidättäen veljeään, joka aikoi lähteä. "Etkö näe, isä, että Landry on niin pahoillaan sentähden, kun on sinut suututtanut, ettei hän voi sanoa mitään. Anna hänelle anteeksi ja suutele häntä, sillä muuten hän itkee koko yön, ja sinun tyytymättömyytesi tuntuu hänestä liian raskaalta."