Sylvinet itki, äiti Barbeau itki, samoin vanhin sisar ja setä Landrichekin. Kuivin silmin olivat ainoastaan Barbeau ja Landry; mutta hekin olivat hyvin liikutettuja, lopulta heidät saatiin toisiaan syleilemään. Isä ei vaatinut mitään lupauksia, sillä hän tiesi hyvin, ettei tuollaisiin lupauksiin ole luottamista rakkausasioissa, eikä hän tahtonut panna alttiiksi isällistä arvoaan, mutta hän antoi Landryn oivaltaa ettei asia ollut sillä ratkaistu, vaan että hän tarttuisi vielä uudestaan siihen käsiksi. Landry lähti sekä suuttuneena että onnettomana. Sylvinet olisi mielellään häntä seurannut, mutta hän ei tohtinut, sillä hän pelkäsi veljensä menevän valittamaan suruaan Fadettelle, ja hän laskeutui vuoteelle niin alakuloisena, että hän huokaili kaiken yötä ja näki unta perheonnettomuuksista.
Landry koputti pikku Fadetten ovelle. Fadetin muori oli viime aikoina käynyt niin kuuroksi, ettei hän, kerran nukuttuaan, enää herännyt mistään, ja aina siitä pitäin kun Landryn salaisuus tuli ilmi, ei nuorukainen ollut voinut puhella Fanchonin kanssa muualla kuin iltasin tässä mökissä, jossa vanhus ja pikku Jeanet nukkuivat, ja sielläkään hän ei ollut turvassa, sillä tuo vanha noita ei voinut häntä sietää ja olisi pikemmin saattanut häntä ulos luuta kourassa kuin kumarruksilla. Landry valitti hätäänsä pikku Fadettelle ja huomasi tämän erittäin alistuvaksi ja rauhalliseksi. Ensiksi tyttö koetti hänelle vakuuttaa, että hän itseensä nähden tekisi viisaimmin luopuessaan ystävyydestään häneen ja ollessaan häntä ensinkään ajattelematta. Mutta nähdessään Landryn tulevan yhä surullisemmaksi ja katkerammaksi, kehotti hän häntä kuuliaisuuteen ja luottamaan tulevaisuuteen.
"Kuuleppas, Landry", sanoi hän hänelle; "olen aina aavistanut että näin tulisi käymään, ja olen usein ajatellut mitä sitte tekisimme. Isäsi ei ole aivan väärässä enkä ole häneen ensinkään suutuksissani, sillä hänen menettelynsä vain todistaa että hän pitää sinusta kovin paljo eikä soisi sinun rakastuvan niin vähäpätöiseen henkilöön kuin minä olen. Annan hänelle sentähden anteeksi, että hän on ollut minua kohtaan ylpeä ja vähän puolueellinenkin, sillä ei voi kieltää etten olisi ollut lapsempana jokseenkin rajuluontoinen, ja sinä itse olet minua siitä moittinut silloin, kun aloit minua rakastaa. Jos olenkin kuluneen vuoden aikana parantunut virheistäni, niin se ei ole vielä tarpeeksi pitkä aika vakuuttaakseen häntä minun luotettavaisuudestani, niinkuin hän sinulle tänään sanoi. On sentähden tarpeen, että odotamme vielä jonkun aikaa, kunnes ennakkoluulot minua kohtaan vähitellen katoovat ja ne ilkeät valheet, jotka nyt ovat liikkeellä, itsestään kuolevat. Sinun isäsi ja äitisi saavat kyllä nähdä että olen kunniallinen tyttö ja etten tahdo houkutella sinua huonoon elämään, enemmän kuin vietellä sinulta rahaakaan. He tulevat vielä pitämään ystävyyttäni arvossa ja me voimme tavata toisiamme ja puhella keskenämme salaamatta sitä keneltäkään; mutta siihen saakka sinun täytyy totella isääsi, joka varmaan kieltää sinun minua enää tapaamasta."
"Ei, ei; en minä voi olla sinusta erossa", sanoi Landry; "mieluummin heittäydyn jokeen."
"No, ellet sinä voi, niin täytyy minun voida sinun puolestasi", sanoi pikku Fadette. "Minä lähden täältä ja jätän tämän seudun joksikin aikaa. Jo pari kuukautta takaperin minulle tarjottiin kaupungissa hyvä paikka. Isoäitini on nyt niin kuuro ja vanha, että hän tuskin enää voi myydä tai valmistaa lääkkeitään, eikä hän enää kykene antamaan mitään lääkärinneuvojakaan. Hänellä on muuan hyvin hyvä sukulainen, eräs nainen, joka on tarjoutunut muuttamaan hänen luokseen asumaan ja joka on hoitava hellästi sekä häntä että Heinäsirkkaraukkaani…"
Pikku Fadetten ääni katkesi hetkeksi ajatellessaan että hänen täytyisi jättää tuo lapsi, joka Landryn kera oli hänelle rakkainta maailmassa, mutta hän tointui pian ja jatkoi:
"Nyt hän on jo siinä määrässä vahvistunut, että voi tulla toimeen ilman minuakin. Hän menee pian rippikouluun, ja huvi päästä muitten lasten kanssa lukemaan on haihduttava minun poislähtöni synnyttämän surun. Olet kai huomannut että hän on muuttunut jokseenkin hyväluontoiseksi ja että toiset pikkupojat tuskin koskaan enää tekevät hänelle kiusaa. On, näetkös, joka tapauksessa välttämätöntä, että minä joudun joksikin aikaa unhotuksiin, sillä tällä hetkellä vallitsee näillä seuduin minua kohtaan suuri suuttumus ja kateus. Kun olen ollut poissa vuoden tai pari ja kun palaan takaisin hyvillä todistuksilla ja hyvämaineisena, jotka voin itselleni hankkia muualla paljoa helpommin kuin täällä, niin silloin ei kukaan enää häiritse meitä, ja meistä tulee paremmat ystävät kuin milloinkaan ennen."
Landry ei halunnut edes kuunnella tuollaista ehdotusta, vaan joutui aivan epätoivoon ja palasi Pricheen sellaisessa masennuksen tilassa, että se olisi voinut hellyttää kovimmankin sydämen.
Pari päivää senjälkeen, kun hän rypäleenkorjuupuuhissa ajoi viinitynnyriä, sanoi Cadet Caillaud hänelle:
"Huomaan, Landry, että olet minuun suuttunut ja ettet viime aikoina ole puhunut kanssani. Luulet varmaankin että minä olen levittänyt tuota juttua sinusta ja pikku Fadettesta, ja minua harmittaa että voit uskoa minusta noin pahaa. Niin totta kuin Jumala elää, en ole sanonut siitä sanaakaan, ja olen pahoillani että sinulla on ollut sellaisia ikävyyksiä, sillä olen aina pitänyt sinua arvossa enkä ole pikku Fadettesta milloinkaan uskonut mitään pahaa. Voinpa sanoa kunnioittavanikin tuota tyttöä sen jälkeen, mitä tapahtui kyyhkyslakassa, sillä hän olisi voinut kieliä silloisesta tapahtumasta, mutta kukaan ei ole hänen vaitiolonsa tähden saanut tietää niin mitään. Hän olisi voinut käyttää nyt tilaisuutta hyväkseen ja kostaa Madelonille, jonka hän hyvin tietää olevan kaikkiin noihin juttuihin syypään; sen hän tietää aivan hyvin, mutta hän ei ole virkkanut sanaakaan, ja nyt minä huomaan ettei pidä tuomita ulkonäön ja maineen mukaan. Fadette, jota pidettiin pahana, on ollut hyvä, ja Madelon, jota luultiin hyväksi, on ollut kavala, ei ainoastaan Fadettea ja sinua kohtaan, vaan minullekin, jolla nykyään on täysi syy valittaa hänen uskottomuuttaan."