"Mutta kuitenkin kohtelitte minua eilen illalla hyvin huonosti, enkä voi käsittää miksen ole teihin suuttunut. Olette mielestäni oikein hyvä, kun tulette tänne minua katsomaan, vaikka teillä on minusta niin huonot ajatukset."
Fadette istuutui hänen vuoteensa ääreen ja puhutteli häntä ihan toisin kuin edellisenä iltana. Hänen puheessaan väreili niin paljon hyvyyttä, lempeyttä ja hellyyttä, että Sylvinet tunsi helpotusta ja tyytyväisyyttä, sitä syvemmin kuin hän oli luullut Fadetten olleen häneen suuttunut. Hän itki, tunnusti kaikki virheensä, jopa pyysi Fadettelta anteeksi niin hienosti ja ystävällisesti, että tyttö kyllä ymmärsi hänen sydämensä olevan paremman kuin hänen järkensä. Fadette salli hänen purkaa tunteensa, moittien häntä vielä silloin tällöin, ja kun tyttö tahtoi vetää kätensä pois, piti Sylvinet siitä kiinni, koska hänestä tuntui että tuo käsi vapautti hänet yhtaikaa sekä sairaudesta että surusta.
Kun Fadette huomasi hänen mielentilansa sellaiseksi kuin oli toivonut, sanoi hän:
"Nyt minä menen ja te nousette, Sylvain, sillä teillä ei ole enää kuumetta eikä teidän pidä laiskotella vuoteella, sillaikaa kun äitinne rasittaa itseään teitä palvelemalla ja kuluttaa aikaansa pitämällä teille seuraa. Teidän on ensinnäkin syötävä mitä äitinne teille antaa minun käskystäni, nimittäin lihaa. Minä kyllä tiedän teidän sanovan ettette pidä lihasta ja että elätte vain viheliäisistä vihanneksista, mutta se asia ei ole sillä autettavissa, vaan teidän täytyy pakottaa itseänne, ja vaikkapa tunnettekin vastenmielisyyttä, ette saa sitä näyttää. Äitinne on suuresti ilostuva nähdessään teidän syövän jotain ravitsevaa, ja mitä teihin itseenne tulee, niin vastenmielisyytenne katoo kokonaan jo kolmannella kerralla. Saattepa nähdä etten ole erehtynyt. Hyvästi siis, ja nyt en soisi teidän enää minua haettavan, sillä tiedän ettette enää sairasta, ellette itse tahdo."
"Ettekö tule illalla takaisin?" kysyi Sylvinet. "Luulin teidän tulevan jälleen."
"Minä en ole mikään palkan edestä toimiva lääkäri, Sylvain, ja minulla on muutakin tekemistä kuin hoitaa teitä, kun ette enää ole sairas."
"Olette oikeassa, Fanchon, mutta nyt luulette minun taasen haluavan nähdä teitä itsekkyydestä; syynä on kuitenkin se seikka, että puheleminen teidän kanssanne tekee minulle niin hyvää."
"No jos niin on, niin ettehän ole rampa ettekä liioin asunnostanikaan tietämätön. Olette kai kuullut että tulen teidän sisareksenne avioliiton kautta, niinkuin jo olen siskonne ystävyyden kautta; voitte siis hyvin tulla luokseni puhelemaan, siitä ei kukaan voi moittia."
"Tulen, tulen; kun kerran saan luvan", sanoi Sylvinet. "Hyvästi siis, Fadette; tahdon nousta vaikka päätäni kivistää kovasti, kun en ole nukkunut, vaan ollut kuin pyörryksissä koko yön."
"Tahdon vielä kerran vapauttaa teidät päänkivistyksestänne, mutta muistakaa että se on viimeinen kerta ja että käsken teidän nukkumaan hyvin ensi yönä."