"Ei se ole mikään elukka!" huudahti Marie, "vaan makaava lapsi; teidän pikku Petterinnehän se on!"
"Katsopas vain!" ihmetteli Germain laskeutuen'maahan. "Niin, tuo pikku veitikka makaa täällä niin kaukana kotoa ja ojassa, jossa käärme saattaisi purra häntä."
Hän nosti lapsen ylös, ja poika avaten silmänsä hymyili hänelle, kiersi kätensä hänelle kaulaan ja sanoi: "hyvä isä, pääsenkö minä mukaan?"
"Kas niin, samaa vanhaa virttä! Mitä sinä täällä teet, paha poika?"
"Minä odotin sinua ajamaan tästä ohitse", sanoi lapsi, "ja katselin pitkin tietä niin kauan, että viimein nukuin."
"Jospa minä nyt olisin ratsastanut ohitse, näkemättä sinua, olisit sinä jäänyt tänne koko yöksi ja sudet olisivat syöneet sinut."
"Kyllä minä tiesin, että sinä näet minut", vastasi pikku Petter ihan luottavasti.
"Kas niin, suutele nyt minua, Petter, sano hyvästi ja palaa heti kotiin, jos et tahdo jäädä illallisetta."
"Enkö minä sitte pääse teidän kanssanne?" valitti poikanen ja alkoi hieroa silmiään, näyttääkseen, että hän aikoi itkeä.
"Tiedäthän, että ukko ja mummo eivät tahdo", vastusti Germain, ottaen tuekseen vanhusten vallan ja samalla myöntäen, että hänen oma valtansa ei ollut juuri luotettava.