Mutta poika ei huolinut mistään. Hän alkoi itkeä tosissaan ja sanoi, että kun isä otti pikku Marien kanssansa, niin saattoi hänkin päästä yhtä hyvin. Siihen hänelle vastattiin, että heidän täytyy matkustaa suurten metsien läpi, joissa on paljon suuria petoja, jotka syövät pikku lapsia; että hiirakko ei tahdo kantaa kolmea henkeä, kuten hepo oli ilmaissut jo ennen lähtöä ja että siellä jonne he olivat matkalla, ei ollut makuupaikkaa eikä illallista sellaisille pikku ihmisille. Nämä pätevät syyt eivät vähääkään vakuuttaneet pikku Petteriä; hän heittäytyi nurmikolle, vierettelihe siinä huutaen, että isänsä ei enää huolinut hänestä ja että hän, jos häntä ei oteta mukaan, ei mene kotiin koko päivänä eikä yönä.
Germainin isänsydän oli yhtä hellä ja heikko kuin naisen. Hänen vaimonsa kuolema, pikku lasten hoito, josta hänen oli täytynyt yksinään pitää huolta, sekä tieto, että nämä äidittömät lapsi raukat tarvitsivat paljon rakkautta, ne asiat kaikki olivat kukin osaltansa tehneet häntä sellaiseksi. Hän mielessään kesti ankaraa taistelua, sitä kovempaa, kuin hän häpesi heikkouttansa ja koetti salata neuvottomuuttansa pikku Marielta; hänelle nousi hiki otsaan ja silmät punastuivat, josta näkyi, että itku oli hänelläkin lähellä. Viimein hän koetti pahastua; mutta kääntyessään pikku Marieen päin, ikään kuin näyttääkseen järkähtämättömyyttänsä hänelle, huomasi hän tytönkin itkevän, ja silloin hänen oli mahdoton pysyä vakavana, vaikka hän vielä torui Petteriä ja itsekseen pahoitteli.
"Te tosiaankin olette kovasydämminen", sanoi pikku Marie viimein, "minä puolestani en koskaan voisi tuolla tavalla vastustaa lapsen mielitekoa, joka itkee niin katkerasti. Germain, ottakaat hänet kanssanne. Kyllä teidän hevosenne on tottunut kantamaan kaksi henkeä ja lapsen; ratsastavathan teidän lankonne ja hänen vaimonsa, joka on paljon suurempi minua, toripäivinä kaupunkiin poikansa kanssa juuri tämän hiirakon seljässä. Ottakaa hänet eteenne satulaan; ja muuten minä mieluisemmin astunkin jalkaisin, kuin tuotan poikaselle pahaa mieltä."
"Ei sinun tarvitse astua", vastasi Germain, kiihkoisesti haluten taipumisen tilaisuutta. "Hiirakko on vahva hepo ja jaksaisi kantaa vaikka vielä kaksi lisäksi, jos vain olisi tilaa seljässä. Mutta miten me tulemme toimeen lapsen kanssa siellä? Hänelle tulee vilu ja nälkä ja kuka hoitaa häntä tänä iltana ja huomenna ja panee hänet maata, pesee ja pukee hänet? Minä en uskalla vaivata naista, jota en vielä tunnekaan ja joka ehkä arvelisi, että minä kohtelen häntä liian vapaasti ensi alusta saakka."
"Siitähän opitte häntä heti tuntemaan, onko hän ystävällinen vaiko tyytymätön; se on paras keino. Ja muuten, jos hän ei huoli teidän Petteristänne, niin kyllä minä pidän hänestä huolen. Minä tulen Fourcheen, puen Petterille ylle ja otan hänet kanssani laitumelle huomenna. Minä huvittelen häntä koko päivän ja katson, ett'ei häneltä puutu mitään."
"Hän väsyttäisi sinut, tyttö parka, ja olisi vain vastuksena. Koko päivä on pitkä aika."
"Päin vastoin hänestä on minulle huvia ja iloa ensimmäisenä päivänä vieraassa seudussa. Minä siten ajattelen, että olenkin vielä kotona."
Kun poika näki, että pikku Marie puolusti häntä, tarttui hän tytön hameesen ja piti siitä niin kovasti kiinni, että täytyi väkisin kiskoa hänet irti. Huomattuaan, että isä viimein taipui, otti Petter Marien käden omiin päivettyneihin pikku käsiinsä ja suuteli sitä ilosta hyppien sekä veti hänet hiirakon luo maltittoman kiihkeästi, kuten lapsilla on tapana.
"Kas niin", sanoi tyttö ja nosti hänet ylös, "nyt meidän pitää rauhoittaa tätä pikku sydäntä, joka hyppii kuin lintunen, ja jos sinusta tuntuu kylmältä, kun tulee pimeä, niin sano vain minulle, pikku Petter, minä käärin kappani sinun ympärillesi. Suutele nyt isääsi ja pyydä anteeksi, että olit häijy. Sano, että sitä ei koskaan enää tapahdu, ei koskaan, kuuletko?"
"Tietysti sitä ei tapahdu, jos minä vain aina annan pojan tahdon tapahtua", sanoi Germain, pyyhkien nenäliinallaan pienokaisen silmiä. "Sinä, Marie, aivan hemmoittelet turmiolle tämän pikku huimapään. Sinä olet tosiaankin oikein kelpo tyttö, pikku Marie. Minä en käsitä, miksi sinä et ruvennut kesällä meille paimeneksi. Sinä olisit hoidellut minun lapsiani ja minä olisin mieluisemmin maksanut sinulle hyvän palkan heidän katsomisestaan kuin tällä tavalla matkustanut hankkimaan vaimoa, joka ehkä katsoo tekevänsä minulle erittäin hyvän työn, jos ei heitä ihan ilmeisesti inhoa."