"Etkö tunne vetoa kenenkään muun puoleen?"
"Mitä se teihin koskee, Germain?"
"Ei koskekaan, minä vain kysyn huvikseni. Näenhän kyllä, pikku ystävä, että sinulla jo on joku, jota ajattelet."
"Ei, Germain, te erehdytte, ei minulla vielä ole ketään; vast'edes saattaa joku olla; mutta koska en voi ajatella naimisiin menoa ennen, kuin saan vähän kootuksi varoja, niin minullehan ei jää muuta neuvoa kuin mennä naimisiin vanhempana ja silloin tietysti vanhemmalle miehelle."
"Ota sitte vanhempi mies yhtä hyvin heti paikalla."
"En; sitte, kuin en enää ole nuori, on se minusta saman tekevä, mutta nyt on ihan toista."
"Jopa huomaan, Marie, että sinä et huoli minusta; se näkyy ihan selvästi!" sanoi Germain harmissaan ja sanojansa punnitsematta.
Pikku Marie ei vastannut. Germain kumartui hänen ylitsensä. Tyttö nukkui, hänet oli uni yht'äkkiä voittanut kuten lapset, jotka vielä lörpöttelevät nukkuessaankin.
Germain oli hyvillään, että Marie ei ollut huomannut hänen viimeisiä sanojansa, sillä hän itsekin katsoi niitä nyt tyhmiksi ja kääntyi seljin tyttöön, päästäkseen eroon noista ajatuksista.
Mutta eipä sitä ollut apua, hän ei voinut nukkua eikä ajatella mitään muuta kuin noita äskeisiä sanojansa. Hän astui parikymmentä kertaa tulen ympäri, meni edemmäksi metsään ja palasi takaisin. Kiihtyneenä, kuin olisi hänellä ollut elohopeaa suonissa, nojautui hän puuta vasten, jonka alla molemmat nuoret makasivat, ja katseli heitä.