Marie astui kolme askelta miehen luo, joka kumartuen eteen päin sanoi hänelle hiljaa:
"Tästä saat kauniin kultakolikon, pikku ystävä! Älä puhu mitään, kuulitko! Minä sanon, että sinä näytit minusta liian heikolta olemaan minun työssäni. Älkäämmekä nyt enää puhuko siitä asiasta. Minä tulen tervehtimään teitä jonakuna päivänä, ja, jos siihen asti et ole mitään puhunut, saat enemmän. Ja jos maltat mielesi ja tulet järkeväksi, niin sano vain suoraan. Minä otan sinut kanssani jälleen kotiin taikka tulen puhelemaan sinun kanssasi hämärissä niityllä. Millainen lahja minun silloin pitää tuoda?"
"Tämän lahjan te minulta saatte!" vastasi Marie kovalla äänellä ja heitti kultarahan hänelle vasten silmiä niin kovasti, kuin jaksoi. "Kiitoksia paljon, ja kun tulette meitä tervehtimään, niin olkaa hyvä, ilmoittakaa edeltä päin; kaikki kotikylän rengit tulevat sitte ottamaan teitä vastaan, sillä siellä meillä ollaan hyvin ihastuneet herroihin, jotka tahtovat pettää köyhiä tyttöjä! Saattepahan nähdä, että teitä kyllä odotellaan."
"Te valehtelette ja puhutte tyhmyyksiä", sanoi mies vihoissaan ja nosti uhkaavasti keppinsä. "Te koetatte uskotella ihmisille jotakin, jota ei ole koskaan tapahtunut; mutta ette te saa minulta narratuksi enempää rahaa, kyllä teidät ja teidän kaltaisenne tunnetaan!"
Marie oli kauhistuen hypähtänyt taa päin, mutta Germain juoksi esiin, tarttui hevosen suitsiin, pudisti niitä vihoissaan ja sanoi:
"Nyt olemme kuulleet kylliksi ja nyt näemme selvään, mistä on puhe.
Alas! Tulkaa maahan, niin puhelemme me pari sanaa keskenämme."
Ormeauxin herra ei ollut halukas ryhtymään riitaan, hän kannusti hevostaan, päästäkseen irti, ja tavoitti kepillään Germainin käsiä; mutta hän vältti iskun, tarttui jalkaan ja veti hänet pois satulasta, niin että hän putosi sanajalkojen sekaan, sekä kaatoi hänet maahan, vaikka ensin nousi seisaalleen ja puolustautui urhollisesti. Saatuaan hänet allensa sanoi Germain:
"Sinä pelkuri konna, minä saattaisin piestä sinut vaivaiseksi, jos tahtoisin! Mutta minä en mielelläni tee kellekään pahaa eikä sinun omatuntosi tule yhtään paremmaksi, vaikka saisit selkääsi kuinka paljon hyvänsä. Mutta sinä et pääse tästä ennen, kuin polvillasi pyydät anteeksi tältä tytöltä."
Ormeauxin herra ei ollut ensi kertaa tällaisessa seikkailussa; nytkin hän yritti kääntämään asiaa leikiksi, sanoen, että hänen rikoksensa ei ollut kovinkaan suuri, koska se oli tapahtunut vain sanoilla, ja hän tahtoi mielellään pyytää anteeksi, jos vain tyttö suostui antamaan hänelle suutelon; sitte saattoivat he muka lähteä juomaan lasin viiniä lähimmässä ravintolassa ja erota hyvinä ystävinä.
"Sinä ihan inhotat!" vastasi Germain ja käänsi hänen kasvonsa maahan päin. "Minulla on kiire päästä näkemästä sinun kelvotonta naamaasi. Häpeä, jos osaat, ja laita niin, että teet suuren kierroksen, milloin tiesi vetää sinua meidän kylämme ohitse."