— Älkää minua toki syökö, hyvät herrat, sanoi hän. Minä olen laiha ja ilkeä niinkuin itse näette! Jos säästätte minua, niin minä vannon että huomenna tuon teille tänne niin lihavan lampaan, että jo sitä nähdessänne huulianne nuoleskelette.
Heti paikalla lupinit sanaakaan sanomatta astuivat neljälle jalalleen ja räätäli lähti juoksemaan kertaakaan taaksensa katsomatta.
Hän heittäytyi pitkäkseen vuoteellensa pelvosta vallan kankeana ja sairasti viikon päivät kuume-tautia, pääsemättä vuoteelta liikahtamaan ja luuli hourauksissaan näkevänsä miten sudet tahi raivoisat koirat ajoivat häntä takaa, niin että eräänä ehtoona täytyi pappia noutaa koettamaan saada häntä taltumaan.
Mutta kun pappi oli häntä ripittänyt ja torunut, että pelokkuudesta oli luvannut hyvän lampaan noille saastaisille piruille, kuului räätälin huoneen ympäriltä hirveää ulvontaa. Kyläläiset eivät tosin nähneet itse lupineja, sillä ne eivät olisi uskaltaneet lähestyä semmoista paikkaa, missä seurakunnan pappi oleskeli, vaan räätälin huoneen seinälle ilmautui noiden hirveäin eläinpirujen varjot niin selvästi, että katsojain hiukset kauhistuksesta nousivat pystyyn ja veri heidän suonissaan jähmettyi. Sanotaan tämän tapahtuneen, kun kuu oli pilvessä, ja niin selvään, kuin olisi maalattua kuvaa katsellut, nähtiin lupinein varjojen muodostuvan räätälin ja naapuritalojen huoneitten päädylle, jossa ne liikkuivat, hyppivät, raappivat maata ja pureskelivat toisiansa.
Tuo tapahtui joka ilta koko viikon, niin että kaikki kyläläiset ja itse pappikin olivat vallan peloissaan.
Vihdoin räätäli, joka ei ensinkään ollut tyhmä mies, ja joka huomasi, että pirut tässä olivat rumaamassa, päätti itse panna niille ansoja, kosk'ei papinkaan manaukset mitään vaikuttaneet noihin ruumiittomiin olentoihin.
Hän lainasi siis hyvän, lihavan lampaan ja ehtoolla hän sitoi sen ovensa eteen, pyydettyänsä pappia olemaan vihki-vesineen varoillaan ja kaikkia naapureita ottamaan siunatuilla kuulilla ladatut pyssyt mukaansa ja piileskelemään hänen puutarhansa pensastoon, rupesi hän nyt sillä tapaa saattamaan lammasta määkymään, että näytti sille viheriäistä lehteä, joka oli lampaasta niin kaukana, että ei se voinut sitä saada.
Kuullessaan tämän eivät lupinit kauvemmin voineet itseään hillitä, vaan läksivät hautausmaan aidalta ja tulivat juosten ikäänkuin sudet huoneen lähelle, jossa niitä niin kelpolailla otettiin vastaan, että niiden kaikkein oli pakoon lähteminen paitse yksi vanha naaraspiru, joka sai kuulan sydämmeensä ja kaatui maahan ihmisen äänellä huutaen:
Kuu on kuollut! Kuu on kuollut!
Ei ole koskaan saatu tietää, mitä se tuolla tarkoitti, jos ei sitä, että sen otsassa oli valkoisen kuun kuva, ja että sitä ehkä piru parvessa siitä syystä kuuksi nimitettiin. Siltä leikattiin pää sekä käpälät poikki ja ne naulattiin Saint-Vault'in hautausmaan portille, jossa niitä kauvan aikaa nähtiin. Sittemmin eivät eläinpirut enää ole uskaltaneet siellä ilmautua.