"Sanotaan, että hän on kelpo nuorukainen."
"Niin sanotaan. En ole nähnyt häntä sen jälkeen kuin hän tuli täysikasvuiseksi."
Tämä vastaus rauhoitti minua. Hetkisen ajattelin, että madame d'Ionis'in suuri jalomielisyys saattoikin johtua voimakkaasta rakkaudesta serkku d'Aillane'iin.
"Hänen sisarensa on kerrassaan suloinen", sanoi madame d'Ionis; "ettekö ole milloinkaan nähnyt häntä?"
"En. Eikö hän käy vielä koulua?"
"Kyllä, Amgersissa. Sanotaan, että hän on enkeli. Ettekö ole tunteva itseänne ylpeäksi, onnistuttuanne syöksemään kurjuuteen hyvästä perheestä olevan tytön, jolla oli täysi syy odottaa pääsevänsä kunniallisiin naimisiin ja saavansa viettää elämää, joka vastaisi hänen arvoansa ja kasvatustansa? Kas siinä suuri suru, joka hänen isäänsä odottaa. Mutta sanokaa minulle keinonne, sillä te olette keksinyt sellaisen, eikö totta?"
"Kyllä", vastasin minä, hetkisen ikäänkuin palavassa kuumeessa mietittyäni; "kyllä, minä olen keksinyt ratkaisun."
IV.
KUOLEMATON.
Tuskin olin lausunut julki tämän toivoni menestymisestä, kun samassa kauhistuin sitä, että itse olin moista ajatellut. Mutta peräytymisen mahdollisuutta ei ollut. Kaunis turvattini teki minulle lukemattomia kysymyksiä.