"Olette kuitenkin tervetullut", lisäsi vanha nainen. "Olemme sangen kiitolliset isällenne, ja näyttää siltä kuin olisimme suuresti hänen neuvojensa tarpeessa ja että te olette tullut tuomaan niitä meille."
"Tulen hänen puolestansa puhumaan madame d'Ionis'in kanssa liikeasioista…"
"Kreivitär d'Ionis hoitaa todella erinäisiä liikeasioita", virkkoi leskirouva terävästi, ikäänkuin antaakseen minun huomata erehdykseni. "Hän ymmärtää niitä, hänellä on hyvä pää, ja poikani ollessa estettynä — hän on Wienissä — seuraa hän tätä ikävätä, loppumatonta oikeusjuttua. Älkää uskoko, että minä voin korvata häntä, sillä eri ymmärrä yhtään mitään, ja kaikki mitä voin tehdä on, että, pidätän teitä täällä siksi, kunnes kreivitär palaa, ja valmistan teille sellaisen illallisen ja vuoteen kuin talo voi tarjota."
Sen jälkeen soitti vanha nainen kelloa ja antoi määräyksensä. Torjuin hänen illallistarjouksensa, sillä olin ollut kyllin varovainen syödäkseni jo matkan varrella, ja tiesin varsin hyvin, että mikään ei ole epämieluisempaa kuin syödä yksin henkilöiden kanssa, jotka ovat aivan ventovieraita.
Kun isäni oli suonut minulle useita päiviä suorittaakseni tehtäväni, niin en voinut menetellä paremmin kuin jäädä odottamaan ihanan turvattimme kotiinpaluuta, ja minä olin sekä hänelle että hänen perheelleen siksi tärkeä tekijä, että saatoin toivoa hyvinkin vieraanvaraista vastaanottoa. En siis odottanut toista pyyntöä, vaikka aivan linnan läheisyydessä sijaitsi jotakuinkin laatuunkäypä majatalo, jossa minun säätyiseni henkilöt tavallisesti asuivat, odottaessaan pääsyä ylhäisten henkilöiden luokse. Niin meneteltiin siihen aikaan maaseudulla, jotta vältyttiin näyttämästä tungettelevaiselta ylhäisön silmissä.
Porvarina ja filosofina (ei vielä sanottu demokraattina) en ollut millään tavalla vakuutettu aatelisten siveellisestä ylemmyydestä. Mutta vaikka hekin tahtoivat esiintyä filosoofeina, niin tiesin, että oli otettava huomioon heidän arkatunteisuutensa ja kunnioitettava sitä, tullakseen itse kunnioitetuksi.
Käyttäydyin myöskin, voitettuani ensi arkuuteni, yhtä sivistyneesti kuin konsanaan joku heistä; olin joutunut isäni parissa kosketuksiin kaikkiin yhteiskuntaluokkiin kuuluvien henkilöiden kanssa. Leskirouva näkyi huomanneen sen pian, eikä hän vaivannut itseänsä kauempaa, päättääksensä suhtautua minuun, ellei juuri niinkuin vertaiseensa, niin ainakin kuin talon asianajajan poikaan.
Hänen keskustellessaan kanssani kuin nainen, jossa nerokkuuden korvaa tottumus, oli minulla hyvä tilaisuus tarkastaa häntä ja hänen seuralaistaan. Tämä oli lihavampi kuin leskirouva ja istui hieman kauempana, hypistellen jotakin käsityötä. Hän ei avannut suutansa eikä kohottanut silmäluomiansa katsoakseen minuun. Hän oli puettu melkein samoin kuin vanha rouva, tummaan kaitahihaiseen silkkipukuun, mustan pitsiliinan ollessa kiedottuna valkoisen myssyn ympäri ja solmittuna leuan alta. Mutta kaikki oli vähemmän huoliteltua. Kädet olivat vähemmän valkoiset, jos kohta yhtä lihavat, ja ilmiö oli jokapäiväisempi siitä huolimatta, että vanhan, lihavan neiti d'Ionis'in jäykät kasvonpiirteet eivät suinkaan kuvastaneet erikoisempaa hienotunteisuutta. En kauemmin ollut epätietoinen hänen asemastansa talossa, kun leskirouva, torjuttuani illallistarjouksen, sanoi hänelle:
"Kuitenkaan, Zéphyrine, emme saa unohtaa, että herra Nivières on nuori ja että hän voi tuntea itsensä nälkäiseksi ennen levolle menoaan. Antakaa viedä ruokatarjotin hänen huoneeseensa."
Pyylevä Zéphyrine nousi; hän oli yhtä pitkä kuin lihava.