"Ja ennen kaikkea", sanoi hänen emäntänsä, toisen juuri aikoessa poistua, "huolehtikaa, ettei leipää unohdeta."
"Leipää?" virkkoi Zéphyrine heikolla äänellä, joka muodosti hullunkurisen vastakohdan hänen rehevälle olemukselleen. "Leipää?" toisti hän äänensävyllä, joka kuvasti ihmettelyä ja hämmästystä. "Leipää!" vastasi leskirouva käskevästi.
Zéphyrine epäröi hetkisen ennenkuin läksi huoneesta; mutta hänen emäntänsä kutsui hänet heti takaisin ja antoi hänelle merkillisen määräyksen:
"Kolme leipää!"
Zéphyrine aukaisi suunsa vastataksensa, mutta kohauttikin vain tuskin huomattavasti olkapäitänsä ja katosi.
"Kolme leipää!" huudahdin minä vuorostani. "Kuinka nälkäiseksi te minua kuvittelettekaan, hyvä kreivitär?"
"Oh, ei se ole mitään", sanoi hän. "Ne ovat aivan pieniä."
Hän istui hetkisen ääneti. Koetin keksiä jotakin sanottavaa, saadakseni keskustelun jälleen käyntiin ja keksiäkseni tilaisuuden vetäytyä pois, mutta hän näytti olevan eräänlaisen levottomuuden vallassa; hän ojensi kätensä soittokelloa kohti, piti sitä hiljaa ja puhui aivan kuin itseksensä.
"Kolme leipää!…"
"Se on todellakin liikaa", sanoin minä, vaivoin nauruani pidättäen.