Hän katsoi minuun kummastuneena, tietämättä puhuneensa ääneen.
"Te mainitsitte oikeudenkäynnistä", sanoi hän ikäänkuin saattaaksensa minut unohtamaan hajamielisyytensä. "Meiltä vaaditaan todella paljon! Luuletteko, että me voitamme asian?"
Mutta hän tuskin kuunteli kiertävää vastaustani, vaan nykäsi päättäväisesti kellonnauhasta. Ovelle ilmestynyt palvelija sai määräyksen kutsua Zéphyrinen sisään. Zéphyrine palasi ja leskirouva kuiskasi jotakin hänen korvaansa. Sen jälkeen hän tuntui rauhoittuneen ja alkoi puhella kanssani. Hänessä oli melkoinen määrä yksinkertaisuutta, mutta hän oli hyväntahtoinen, miltei äidillinen; hän tiedusteli makuani, tapojani, suhteitani ja huvituksiani. Tekeydyin lapsellisemmaksi kuin mitä todellisuudessa olin, jotta hänen ei tarvitsisi aristella, sillä havaitsin pian, että hän oli niitä naisia, jotka, vaikka kuuluvatkin ylhäisimpiin piireihin, omistavat varsin keskinkertaisen älyn, eivätkä tunne vähintäkään tarvetta vaatia toisilta sen enempää.
Hän oli yleensä niin hyväsydäminen, että viihdyin hänen seurassaan tunnin ajan kutakuinkin hyvin, enkä varsin suurella kärsimättömyydellä odottanut tilaisuutta saada vetäytyä pois.
Muudan palvelija opasti minut huoneustooni, joka käsitti kolme erittäin kaunista, suurta, Ludvig XV:n tyyliin loistavasti kalustettua huonetta. Oma palvelijani, joka seurasi hyvältä äidiltäni saamiansa ohjeita, oli makuuhuoneessani, odottaen kunniaa saada auttaa minua riisuutumisessani.
"Paras Baptisteni", sanoin minä hänelle, jäätyämme kahden kesken; "voit mennä levolle. Riisuudun ja menen vuoteeseeni ilman apua, niinkuin olen aina tehnyt senjälkeen kuin tulin suureksi."
Baptiste toivotti minulle hyvää yötä ja poistui. Kello oli vasta kymmenen. En tuntenut erikoisempaa halua käydä niin varhain levolle ja olin juuri aikeessa ryhtyä tarkastelemaan huonekaluja ja tauluja, kun katseeni osui tarjottimeen, joka oli tuotu huoneeseeni ja jolle nuo kolme leipää olivat asetetut mielestäni salaperäiseen järjestykseen.
Ne olivat keskikokoisia ja sijoitetut vanhaan saksilaiseen porsliinikoriin keskelle kiillotettua tarjotinta. Korin keskiosan muodosti kaunis suolarasia, ja sitä reunusti kolme ruokaliinaa.
"Taivasten tekijä! Mikä merkitys tuon korin järjestyksellä on? Ja miksi on leipä, tuo ateriani välttämätön aines, niin huolestuttanut iäkästä emäntääni?" kysyin itseltäni. "Mistä syystä juuri kolme leipää? Miksi ei neljä tai kymmenen, jos minua kerran pidetään sellaisena ahmattina?" Ja ateria oli todellakin runsas ja viinipullojen laput lupasivat paljon. "Mutta miksi kolme vesikannua?" Siinä taas jotakin, joka tuntui tuiki salaperäiseltä ja omituiselta. "Luuleeko tuo vanha kreivitär minua kolmoisolennoksi tai minulla olevan kaksi pöytätoveria matkalaukussani?"
Mietin tätä arvoitusta, kun samassa kolkutettiin eteisen ovelle.
"Sisään!" huudahdin minä, menemättä aukaisemaan ovea, sillä luulin
Baptisten unohtaneen jotakin.