"Olen, kadotin tähän eilen yhden sormuksistani."
"Sormuksista?… Mutta minä en ole koskaan nähnyt teillä sormuksia."
"Yhdentekevää! Koettakaamme löytää se."
Baptiste raapi veitsellä pois irtonaisen kalkkisekoituksen, laajentaaksensa rakoa, ja näin tehdessään hän tiedusteli minulta sormuksen muotoa, ikäänkuin kysyen, millaista unta olin nähnyt.
"Se oli tähdenmuotoisella smaragdilla varustettu kultasormus", vastasin minä varmasti.
Hän ei epäröinyt kauempaa, ja irroitettuaan akkunaverhojen ohuen raudan, taivutti hän sen vääräksi ja nosti sillä sormuksen, jonka ojensi hymyillen minulle. Hän luuli, uskaltamatta kuitenkaan ilmaista ajatustansa, että se oli lahja madame d'Ionis'ilta.
Ja minä, minä tuskin katsoin sormusta, niin varma olin siitä, että se oli sama, jonka olin nähnyt aaveen sormessa. Ja se olikin aivan samanlainen. Asetin sen pikkusormeeni, siinä varmassa uskossa että se oli kuulunut edesmenneelle neiti d'Ionis'ille ja että olin nähnyt tuon ihastuttavan kaunottaren hengen.
Baptiste suhtautui asiaan hyvin hienotunteisesti. Ollen varma siitä, että minä olin viettänyt suloisen yön, sillä hän oli odottanut minua, hän poistui, kehoittaen minua käymään levolle.
On luonnollista, että en tuntenut pienintäkään halua noudattaa hänen kehoitustansa. Istahdin pöydän ääreen, jolta Baptiste oli korjannut pois tuon paljonpuhutun illallisen, sekä pakoitin itseni jälleen tuon hurmaavan lumouksen valtaan, johon näky oli minut saattanut, jotta en unohtaisi mitään aikaisemmin mainitusta tarkasta selostuksesta.
Säilytin tuon levottomuuden ja hurmion tilan aina auringon nousuun saakka, ja minusta tuntui kuin olisin jälleen elänyt uneni; mutta se haihtui pian ja Baptiste saapui ja tempasi minut yksinäisyydestä, jossa siitä hetkestä lähtien olisin tahtonut viettää elämäni.