"Vartioin teitä, rakas herra", vastasi hän. "Jumalalle kiitos, että olette nukkunut kaksi pitkää tuntia. Tunnettehan itsenne paremmaksi, eikö totta?"
"Voin oikein hyvin. Olenko minä ollut sairas?"
"Te saitte eilen ankaran kuumekohtauksen, jota kesti osan yötäkin. Se johtuu painostavasta kuumuudesta. Te ette koskaan muista panna hattua päähänne, lähtiessänne ulos puistoon, ja kuitenkin on äitinne niin hartaasti pyytänyt teitä tekemään sen."
Zéphyrine astui "sisään, tiedusteli vointiani ja kehoitti minua nauttimaan vielä lusikallisen lääkettäni.
"Olkoon menneeksi", vastasin minä, vaikkakaan minulla ei ollut vähäisintäkään aavistusta tuosta lääkkeestä; "sairas vieras on harmillinen olento, ja tahtoisin mahdollisimman pian toipua jälleen."
Lääkkeellä oli todella hyväätekevä vaikutus, sillä minä vaivuin jälleen uneen ja näin unta ihanteestani. Aukaistuani silmäni näin vuoteeni jalkopäässä ilmestyksen, joka olisi voinut kaksi päivää sitten hurmata minut, mutta joka nyt teki minut tyytymättömäksi. Hän oli madame d'Ionis, joka oli itse tullut tiedustelemaan vointiani ja valvomaan, että minua hoidettiin hyvin. Hän keskusteli kanssani sangen ystävällisesti ja osoitti minua kohtaan todellista mielenkiintoa. Kiitin häntä parhaani mukaan ja vakuutin voivani erinomaisesti.
Samassa keksin lääkärin vakavat kasvot; tämä tunnusti valtasuontani, tarkasti kieltäni, määräsi minulle lepoa ja sanoi sitten madame d'Ionis'ille:
"Estäkää häntä lukemasta, kirjoittamasta ja puhumasta huomiseen, ja ylihuomenna hän voi palata kotiinsa."
Jäätyäni kahden Baptisten kanssa, kysyin häneltä, mitä oli tapahtunut.
"Minun on todellakin vaikea vastata teille, hyvä herra. Tuntuu siltä kuin huoneessa, jossa te asuitte, kummittelisi."