Ja nähtyään hämmästykseni, lisäsi hän:
"Puhumme asiasta myöhemmin. Muista puhua hyvin huomenna ja tuottaa isällesi kunniaa."
Aikoessani asettua vuoteeseen, näin hämmästyksekseni vihreän nauhan nuppineulalla kiinnitettynä päänaluseeni. Otin sen ja huomasin sen sisältävän sormuksen. Siinä oli smaragdinen tähti, jonka muisto oli jäänyt mieleeni ainoastaan kuumeunelmana. Tuo salaperäinen sormus oli siis olemassa; olin saanut sen jälleen haltuuni.
Asetin sen sormeeni ja kosketin sitä lukemattomia kertoja, saadakseni varmuuden siitä, että en ollut joutunut näköhäiriön uhriksi. Sitten otin sen jälleen sormestani ja tutkin sitä tarkasti, ja minä näin siinä seuraavan tunnuslauseen vanhanaikaisilla kirjaimilla kaiverrettuna: "Elämäsi kuuluu ainoastaan minulle."
Se oli siis minulle kielto ryhtyä taisteluun. Ihanteeni toisesta maailmasta ei siis sallinut minun vielä yhdistyä itseensä. Se tuotti minulle julmaa tuskaa, sillä muutama tunti sitten olin toivonut olevani oikeutettu ilman pelkoa ja vastusta luopumaan elämästäni.
Soitin Baptistea, jonka kuulin vielä liikkuvan huoneessa.
"Kuule nyt", sanoin hänelle, "sinun on sanottava minulle totuus, ystäväni, sillä sinä olet kunniallinen ihminen ja minun ymmärrykseni on sinun käsissäsi. Kuka on käynyt täällä illan kuluessa? Kuka on tuonut tänne sormuksen ja kiinnittänyt sen päänaluseeni?"
"Minkä sormuksen, hyvä herra? En minä ole nähnyt mitään sormusta."
"Mutta nyt kai näet, vai kuinka, sormessani? Etkö jo nähnyt sitä d'Ionis-linnassa?"
"Tietysti minä sen näen ja tunnen! Se on sama sormus, jonka te siellä kadotitte ja jonka minä sitten löysin tulisijasta kahden kivilaatan välistä; mutta minä vannon kunniani kautta, että en tiedä kuinka se on ilmestynyt tänne; laittaessani tilan en nähnyt mitään päänalusella."