"Kas siinä on lapsi, joka on ollut sekaisin päästään meidän keskellämme, eikä meillä ole ollut siitä aavistustakaan. Ja sinä, rakas ystävä, luulit hänen rakastuneen madame d'Ionis'iin, joka on aivan ilmielävä olento, sen sijaan, että hän oli kohdistanut tunteensa vallan elottomaan kaunottareen, jota on tuskin koskaan ollut olemassakaan. Todella merkillisiä asioita syntyy runoilijan aivoissa. No niin, sydämellinen kiitos kauniille neiti d'Aillane'ille, joka on merenneidon näköinen ja joka on parantanut meidän hullumme! Sinun on kaikin mokomin mentävä naimisiin hänen kanssaan ja pyydettävä hänen kättänsä, ennenkuin tiedetään saako hän myötäjäisiä, sillä jos hän sellaisia saa, on hän pitävä itseänsä liian suurena, mennäkseen naimisiin jonkun asianajajan kanssa. Tuhat tulimmaista, miksi ei madame d'Ionis ole jättänyt pesän selvitystä minun huolekseni? Me kyllä selvittäisimme kaikki nopeasti, sensijaan että tuo vanha pariisilainen lakimies kuhnailee kuukausikaupalla. Tehdäänkö Pariisissa työtä? Ei, siellä pohditaan vaan politiikkaa ja lyödään laimin kaikki muu."
Jo seuraavana päivänä palasimme, isä ja minä, jälleen d'Ionis-linnaan. Pyyntöni esitettiin herra d'Aillane'ille, joka heti syleili minua ja ojensi sen jälkeen kätensä isälleni ja sanoi ritarillisella avomielisyydellä:
"Kyllä, ja kiitos!"
Heittäydyin uudestaan hänen syliinsä ja hän lisäsi:
"Odottakaa, kunnes tyttäreni antaa suostumuksensa, sillä minä tahdon, että hän on tunteva itsensä onnelliseksi. Mitä minuun tulee, lahjoitan hänet teille, tietämättä onko hänestä tuleva kyllin rikas puoliso teille; ja jos niin on käyvä, niin katson teidät kyllin arvokkaaksi hänelle. Te panette kaikki alttiiksi kaikesta. Hyvä, minä teen samoin ja noudatan antamaanne esimerkkiä. Teissä ei ole rahanylpeyttä, teissä, eikä minulla ole mitään ylhäisöennakkoluuloja. Olemme siis yksimieliset. Minulla on teidän sananne ja teillä minun. Mutta minä tahdon, että tyttäreni yksin määrää asiassa; ja teidän, herra Nivières, on sallittava poikanne seurustella tyttäreni kanssa, sillä heidän rakkautensa on vielä nuori ja he tulevat siten saavuttamaan keskinäisen luottamuksen. Mitä poikanne luonteeseen ja lahjoihin tulee, niin ovat ne meille tunnetut, eikä meillä ole mitään vastaväitteitä esitettävänä."
Minun sallittiin siis näyttäytyä alituisena vieraana d'Ionis-linnassa, ja se aika muodostui elämäni ihanimmaksi.
Rakastin täysin luonnollisella tavalla naista, joka oli enkeli hyvyydessä, lempeydessä, nerokkuudessa ja ihanteellisessa kauneudessa.
Hän ei kieltänyt minulta toivoa. Hän puhui aivan avomielisesti kunnioituksestansa ja mieltymyksestänsä minuun, mutta kun minä mainitsin sanan rakkaus, näytti hän epäröivältä.
"Ettekö erehdy", sanoi hän, "ja ettekö ole rakastanut jotakuta toista ennen minua ja enemmän kuin minua, jotakin tuntematonta, josta ei veljeni ole milloinkaan tahtonut puhua?" —
Eräänä päivänä hän sanoi: "Eikö teillä ole sormessanne sormus, jota pidätte pyhänä esineenä; ja jos minä pyytäisin teitä heittämään sen suihkulähteeseen, niin olisitteko valmis tekemään sen?"