GOTTVALD. Vedimme hänet juuri äsken vedestä.
SEIDEL (astuu esiin): Suokaa anteeksi, herra piiripäällikkö. (Tekee vanhaan sotilastapaan kunniaa tervehdykseksi.) Satuin viipymään tuolla pajassa. Oli vähän asiaa, piti saada side kirveeseen. Ja kun olin lähtemässä sieltä pajasta, niin siinä on vähän matkan päässä… siinä Jeuchner'in pajan takana… sellainen lammen tapainen tai voisipa sitä sanoa järveksikin. (Gottvaldille) Niin, kyllä se on melkein niinkuin järvi. Ja — kenties herra piiripäällikkö muistaa — niin siinä on yksi sellainen jäätymätön paikka. Ei milloinkaan jäädy oikein umpeen. Kun minä vielä olin tuollainen pojan vekara…
BERGER. No niin, entä sitten? Mitä siellä oli?
SEIDEL (tehden taas kunniaa): No, kun minä tulen pajasta — kuu pilkahti juuri näkyviin — kuulen minä niinkuin valitusta. Arvelin ensin, että enkö liene vain kuvitellut. Mutta kohtapa minä jo näenkin että joku kulkee jäällä. Ja yhä lähemmäksi vain menee sitä avointa paikkaa kohti. Minä huusin — mutta samassa se jo katosi. Minä tietysti suoraa päätä pajaan, sieppaan laudan käteeni ja samaa kyytiä sanomatta kenellenkään juoksen lammelle. Heitän laudan jäälle. Yks', kaks', kolme — ja vedän tytön niskasta ylös.
BERGER. Kas niin sitä pitää, Seidel. Tavallisesti teillä on vain tappeluita, yhdeltä pää puhki, toiselta sääret poikki. Saa edes kerran kuulla jotain muutakin. Toitteko hänet sitten suoraan tänne?
SEIDEL. Herra opettaja Gottvald…
GOTTVALD. Satuin kulkemaan ohitse. Tulin opettajakokouksesta. Otin hänet ensin kotiini. Vaimoni haki hänelle jotain kuivaa ylle.
BERGER. Kuinkahan se oikeastaan on tämän asian laita?
SEIDEL (vitkastellen): Se on… tuota… muurari Matternin tytärpuoli.
BERGER (hetkisen hyvin hämmästyneenä): Kenen? Tuon heittiön!