TULPE (on myös pakahtua naurusta. Äkkiä kuuluu kuinka ulko-ovi singahtaa auki. Kummankin nauru taukoaa).
PLESCHKE. No? Mitäs se on?
(Kovat tuulenpuuskat ahdistavat taloa. Rakeista lunta räiskähtelee ikkunaa vasten. Hetken äänettömyys. Sitten ilmaantuu opettaja Gottvald — mustapartainen 32-vuotias mies, kantaen sylissään noin 14-vuotista Hannele Matternia. Tyttö, jonka pitkä punainen tukka riippuu valtoimena opettajan olan yli, valittaa taukoamatta. Hän on painanut kasvonsa opettajan kaulaa vasten, hänen kätensä riippuvat velttoina ja hervottomina. Hän on ainoastaan ohuessa puvussa ja liinoihin käärittynä. Gottvald laskee huolellisesti, huoneessa olijoista välittämättä, taakkansa vuoteelle, joka on oikealla seinän vieressä. Eräs mies — Seidel-niminen — on tullut samalla lyhty kädessä sisään. Hänellä on, paitsi sahaa ja kirvestä, mytty märkiä vaatteita kädessään, vanha metsästäjähattu nuorekkaasti huomattavan harmaantuneessa päässään.)
PLESCHKE (tyhmänä ja ällistyneenä tuijottaen): O, o, o, o, o, o!
— Mitäs tämä tietää? Mitäs tämä tietää?
GOTTVALD (levittäen peiton ja oman viittansa tytön yli): Lämpimiä kiviä, Seidel, pian!
SEIDEL. Kuulkaas, ystävät, pari tiiliä! Ei vitkastella. Joutuin, joutuin nyt!
TULPE. Mikäs sille on tullut?
SEIDEL. Jättäkää kyselyt! (Menee nopeasti Tulpen mukana).
GOTTVALD (rauhoittavasti Hannelelle): Rauhoitu, rauhoitu! Älä pelkää, ei sinulle tehdä mitään.
HANNELE (hampaat kalisten suussa): Minä niin pelkään! Minä niin pelkään!