Suuriruhtinaspuolue oli, käyttäen taitavasti hyväkseen keisarin vastenmielisyyttä mahtavaa rahamiestä kohtaan, kaikessa hiljaisuudessa osannut uudelleen saavuttaa vaikutusvaltaa Nikolain häilyvään mieleen.
Sergei ja Vladimir taistelivat etusijasta. Nikolai Nikolajevitsh pysytteli viisaasti syrjemmällä ja hautoi Krimillä kunnianhimoisia suunnitelmia. Pavel Aleksandrovitsh kuohutti yleistä mielipidettä rakkaussuhteellaan Raisa Pistolkorsiin, mikä lopuksi aiheutti hänen karkoittamisensa…
Aleksandra Feodorovna ei ollut enää nähnyt kaunista Raisaa. Mutta hän tiesi, että Nikolai oli viettänyt unettomia öitä.
Keisarinna kärsi tuon vieraan naisen tähden. Niin naisena kuin äitinä… Myöskin kristittynä… Isä Joann puhui hyvyydestä, joka itsensä voittaa…
Keisarinna havahtui säikähtäen mietteistään… Väsynein, kyynelistä punertavin silmin hän tuijotti kappelissa leijailevaan pyhäsavupilveen…
Katua ja kieltäytyä!
Hän koetti palatsiin palattuaan puhella ystävällisesti Annushkan kanssa ja uskoa hänen avuttomasti änkyttämäänsä selitykseen, että hän oli salaa käynyt tapaamassa muuatta pietarilaista ystävätärtään.
Hän koetti vastata keisarin lempeään hymyilyyn, haihduttaa hilpeydellä hänen hajamielisyytensä, näyttää iloiselta ja hyvätuuliselta.
Hän koetti ajatella ystävällisesti Maria Feodorovnaa…
Äitikeisarinna oleskeli vielä Pietarissa ja saapui silloin tällöin vain hetkelliselle vierailulle Tsarskoje Seloon.