Vierasheimoisissa maakunnissa odottivat optimistit niiden lupausten täyttämistä, jotka uusi hallitsija joitakuita vuosia sitten pyhäsavu-usvan keskellä juhlallisessa kruunaustilaisuudessa oli antanut.
Kiihkomielisemmät eivät enää odottaneet. Alkoi kuulua murinaa, kehoitettiin, vaadittiin…
Suotuisa tilaisuus ryhtyä ankariin sortotoimiin vihatun vapaudenhengen kahlehtimiseksi.
Pobjedonostsev ryhtyi näihin toimenpiteisiin varovasti ja lujin ottein. Hän eteni askel askeleelta, kuten astutaan vieraaseen, järjestelmällisesti valloitettavaan maahan. Witten järjestelmä oli vallannut tärkeitä alueita, saattanut hänen käsiinsä vaikutusvaltaisia keisarillisen sortovallan varustuksia.
Pobjedonostsev oli kyllin älykäs asettuakseen vihollistaan vastaan ensi sijassa puolueettomalla alueella.
Hän pysähdytti edistysmieliset aatteet kahlehtimalla koululaitoksen, ajamalla talonpojan takaisin tietämättömyyden pimeyteen, kun valistus uhkasi luoda häikäisevät ja vaaralliset säteensä muutamien havahtuneiden aivoihin.
Pobjedonostsev vihasi kreivi Tolstoita siten, kuin hyvän seurapiirin jäsen vihaa rikollista, joka kerran on ollut hänen vertaisensa…
Ominaisella, itsepintaisella tarmollaan hän sai aikaan tuon merkillisen ylimyksen erottamisen kirkon yhteydestä… Hitaasti mutta varmasti hän tunsi työnsä edistyvän, vallan luisuvan takaisin kuivettuneisiin, sormusten koristamiin käsiin.
Ryhditön, monisokkeloiseen juoniverkkoon takertunut hallitsija!
Yliprokuraattorin ohuet huulet hymyilivät, samoin kuin ne olivat hymyilleet tuon ensimmäisen, suuriruhtinatar Olgan syntymän jälkeisen audienssin aikana. Viisaan hymyä haaveilijalle…