Hänen äänessään oli jotakin karkeata, joka teki hänen kuiskauksensa äänekkääksi ja kiihkeäksi.
"Hst!" varoitti Ivanov uudelleen… Väsyneillä, syvälle kuoppiinsa painuneilla silmillään hän tähyili katua alaspäin.
Se oli aivan tyhjä. Harvalukuiset katulyhdyt pilkottivat kuin himmeästi hohtavat kupoolit alkukeväisen illan usvain lävitse. Jossakin löi kello…
Hetken vaitiolon jälkeen Ivanov tarttui uudelleen toverinsa puheenaiheeseen.
"Jos meidän onnistuu vaientaa se peto, niin on vasta ensimmäinen askel otettu, Langovski ystäväni… Vasta aivan ensimmäinen…"
Hän hymyili taas ja silmäili, huulet suljettuina, pimeyteen, joka mustana vaani talojen nurkissa kadun varrella.
"Pobjedonostsev, Sipjagin… Trepov…"
Hän oli kohottanut vasemman kätensä ja luetteli nimet sormillaan laskien.
"Mutta niitä, jotka tulevat meidän jälkeemme, on legio."
Hänen toverinsa nyökäytti päätään.